Keskon myynti väheni mutta tulos parani
Kesko-konsernin liikevaihto pieneni liki neljä prosenttia tammi–syyskuussa. Myynti lisääntyi vain ruokakaupassa, kun muilla toimialoilla taantuma leikkasi kysyntää. Myynnin laskusta huolimatta konsernin tulos parani rajun kulukuurin ansiosta.Kesko-konsernin liikevaihto tammi–syyskuussa oli 6 953 miljoonaa euroa, mikä on 3,8 prosenttia vähemmän kuin vuotta aiemmin.
Yleisen taloustilanteen ja kulutuskysynnän heikentyminen verotti etenkin Suomessa käyttötavara- ja rautakaupan liikevaihtoa. Ruokakaupassa myynti kasvoi kuitenkin pari prosenttia. Myös K-maatalousketjun myynti lisääntyi 6,5 prosenttia.
Konsernin liikevoitto ilman kertaluonteisia eriä kasvoi alkuvuonna liki kymmeneksen 172 miljoonaan euroon.
Kannattavuutta paransi kustannusten voimakas sopeuttaminen kaikilla toimialoilla. Kulut laskivat edellisvuodesta 57 miljoonaa euroa kauppapaikkaverkoston laajentamisesta ja kustannusinflaatiosta huolimatta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

