Siirry pääsisältöönSiirry hakuun
Siirry sivupalkkiinSiirry alaosaan
  • Pikkujouluna herkutellaan mädillä

    Mäti ei ole halpaa herkkua, joten itse pyydetystä kalasta se kannattaa aina ottaa talteen.

    Kun käsittelet kutuaikana pyydettyjä muikkuja, siikoja ja mateita, tarkista, onko vatsaontelossa sidekalvon muodostamissa mätipusseissa mätiä.

    Erota mäti ympäröivästä kalvosta joko ”lypsäen” tai haarukalla vatkaten. Huuhdo mätiä useaan kertaan tiheässä siivilässä, jotta saat sen kalvottomaksi.

    Valuttamisen jälkeen mäti suolataan (noin 20 grammaa suolaa kiloon mätiä). Mateen, hauen ja ahvenen mäti pakastetaan mahdollisten loisten tuhoamiseksi.

    4:lle

    200 g mätiä

    1 pieni sipuli

    1–2 dl smetanaa tai turkkilaista jugurttia

    suolaa

    rouhittua pippuria

    Hienonna sipuli hyvin hienoksi. Sipulin makua voi pehmentää laittamalla silpun siivilään ja laskemalla kuumaa vettä päälle.

    Sekoita kaikki ainekset keskenään. Tarjoa uuniperunoiden täytteenä. Mätilisäke sopii myös kananmunanpuolikkaiden täytteeksi, voileivän päälle tai blinien kanssa.

    2:lle

    1 rkl vehnäjauhoja

    2 dl maitoa

    ½ rkl voita

    1 rkl mätiä tai 1 tl mätitahnaa

    rouhittua valkopippuria

    hienonnettua persiljaa

    Valmista suurus sekoittamalla jauhot pieneen, kylmään maitotilkkaan. Sekoita, kunnes suurus on aivan sileä.

    Kiehauta loppu maito pinnoitetussa kattilassa. Lisää suurus kuumaan nesteeseen ohuena nauhana koko ajan sekoitellen. Anna kastikkeen kypsyä miedolla lämmöllä 3–5 minuuttia. Mausta mädillä tai mätitahnalla sekä pippurilla. Voit lisätä halutessasi kastikkeeseen pienen nokareen voita. Lisähöystä persiljasilpulla.

    Tarjoa kalan, kalapyöryköiden tai keitettyjen kananmunien kanssa.

    tummaa saaristolaisleipää viipaleina

    smetanaa

    mätiä

    punasipulia tai kevätsipulia

    rouhittua musta- tai valko-

    pippuria

    Leikkaa leipäviipaleet kahtia tai tee piparimuotilla haluamiasi kuvioita. Levitä viipaleille smetanaa ja asettele pinnalle lusikallinen mätiä. Ripottele koristeeksi hienoksi silputtua punasipulia tai kevätsipulia sekä rouhittua pippuria.

    n. 30 kpl

    500 g pakastettua voitaikinaa

    Täyte

    3 kananmunaa

    n. 100 g mätitahnaa

    nippu tilliä

    n. 100 g rahkaa

    Voiteluun

    1 kananmuna

    Sulata taikina. Keitä munia 8–10 minuuttia, kuori ne ja hienonna haarukalla. Sekoita täyteaineet tasaiseksi tahnaksi.

    Kauli taikinasta nelikulmainen, puolisen senttiä paksu levy. Levitä täyte sen toiselle puolikkaalle ja käännä toinen puoli päälle. Leikkaa kaksinkertaisesta levystä noin 1,5 senttiä leveitä, 8–10 senttiä pitkiä suikaleita. Käännä ne kierteelle muutaman kerran. Voitele munalla. Paista 225 asteessa 12–15 minuuttia.

    50–80 palaa

    Pohja

    200 g hapankorppuja

    1 dl sulatettua voita

    1–2 dl kuumaa kasvis- tai kalalientä tai vettä

    Täyte

    10 liivatelehteä

    ½ dl sitruunamehua

    noin 400 g kylmäsavustettua tai tuoresuolattua (kirjo)lohta

    noin 200 g mätiä

    4 dl rahkaa

    4 dl turkkilaista jugurttia

    2 dl kermaa (jota voi vatkata vaahdoksi)

    tilliä

    ruohosipulia

    suolaa

    rouhittua pippuria

    Murenna hapankorput kuumaan nesteeseen. Lisää voisula ja sekoita tasaiseksi.

    Painele pohjaseos leivinpaperilla vuoratun uunipannun pohjalle. Voit hyydyttää mätipiirakan myös tarjoiluvuoassa.

    Sekoita hienonnettu kala ja muut täytteen aineet esimerkiksi monitoimikoneessa. Lisää viimeiseksi vedessä liotetut, kuumaan sitruunamehuun liuotetut liivatelehdet ja kaada täyte pohjan päälle.

    Peitä vuoka ja anna hyytyä jääkaapissa.

    Leikkaa hyytynyt piirakka haluamasi kokoisiksi ja muotoisiksi palasiksi ja koristele esimerkiksi mädillä ja tillillä.

    MARIA KING

    Avaa artikkelin PDF