Sauli Niinistö aloittaa kampanjansa itsenäisyyspäivän jälkeen
Ensimmäisinä päivinä Niinistö käy esimerkiksi Rovaniemellä ja Ylivieskassa.Sauli Niinistön presidentinvaalikampanja avataan perjantaina 8. joulukuuta. Asiasta kertoo Niinistön kampanjatoimisto.
Kampanjan ensimmäisinä päivinä matkaa taitetaan Helsingistä Rovaniemelle. Ensimmäisen kampanjaviikonlopun aikana pysähdyspaikkoja ovat Helsinki, Riihimäki, Tampere, Seinäjoki, Ylivieska, Oulu, Kemi ja Rovaniemi.
Kampanjan muista kiertuepäivistä sekä kiertuetapahtumien sisällöistä tiedotetaan myöhemmin, viimeistään aina noin viikko ennen tapahtuma-aikaa.
Vaalikiertueen lisäksi vaalien yhteydessä ehdokkaiden kesken on sovittu kaksitoista yhteistä vaalikeskustelua, jonka lisäksi luvassa on myös television yksilötenttejä sekä lukuisa määrä haastatteluita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

