Hotelli- ja ravintolamuseossa tuoksuu ja soi
Congaa 30-luvun tyyliin. Jukeboksin äärellä saa tanssia, museolehtori Merja Nummi lupaa. Kuva: Viestilehtien arkistoHotelli- ja ravintolamuseo on pieni, mutta kansainvälisesti ainutlaatuinen. Vastaavaa museota ei monesta muusta maasta löydy.
Kävijäryhmien kärjessä ovat alan ammattiin opiskelevat, museolehtori Merja Nummi kertoo. Myös peruskoulujen kotitalousopettajat ovat innostuneet tuomaan oppilasryhmiä näyttelyyn.
Museossa ei tarvitse tyytyä vain vitriinien kurkisteluun. Tuoksubaarissa voi napin painalluksella pumpata nuuhkaistavaksi kymmeniä mausteita, marjoja ja hedelmiä.
Ravintolaviihde menneiltä vuosikymmeniltä nykypäivään avautuu toimivan jukeboksin ja karaokelaitteiston avulla. Kävijä saa soittaa tai laulaa,jos siltä tuntuu.
Kurkataanpa 30-lukua. Jukeboksista löytyy esimerkiksi amerikansuomalaisen Bruno Laakon ikivihreä Kissa vieköön, jonka hän ehti levyttää viimeisenä kesänä ennen talvisotaa.
Työpajassa pääsee tekemään ikioman ruokalistan eli menyyn. Näyttelyn vetolaatikoista löytyy malliksi ravintoloiden menyitä 1800-luvun puolivälistä alkaen. Museon arkistoissa niitä on lähes satatuhatta.
”Toiminnallisuus on ollut tosi pidetty uudistus”, Nummi kertoo.
Ravintolassa käynti oli pitkään yläluokan harrastus. Muutos alkoi sodan jälkeen, mutta vasta 70-luvulla ravintola- ja hotellimaailma alkoi olla koko kansan ulottuvilla.
Oli rahaa ja aikaakin huvituksiin, kun oli siirrytty viisipäiväiseen työviikkoon.
Alkon rooli on ollut ravintola- ja hotellikulttuurin muovaajana yllättävän suuri. Valtion monopoli oli mukana perustamassa esimerkiksi Pohjanhovia ja Aulankoa.
Olutravintolat tulivat Alkon kokeilun ansiosta takaisin pikkukaupunkeihin ja maaseudulle 60-luvun puolivälissä. Tavoitteena oli saada kansa siirtymään väkevistä miedompiin juomiin.
”Tässähän varsin hyvin onnistuttiin”, Nummi tapaa opastuskierroksella sanoa.
Alkon tytäryhtiöiden tarina hotelli- ja ravintolabisneksessä päättyi vasta 1998, kun Arctia myytiin ruotsalaiselle Scandic Hotels Ab:lle.
Suomen vanhimpia hotelleja ja ravintoloita edustavat näyttelyssä Helsingin Kämp ja Seurahuone. Kumpikaan ei enää toimi alkuperäisessä rakennuksessa.
Vanha Seurahuone vuodelta 1833 sijaitsi Kauppatorin laidalla nykyisessä kaupungintalossa. Vuonna 1914 avattu uusi Seurahuone rautatieasemaa vastapäätä oli aikakautensa ihme. Joka huoneessa oli muun muassa puhelin, lämmin vesi ja keskuslämmitys.
Huonekohtainen vessa tai kylpyhuone alkoi yleistyä hotelleissa 20–30-luvuilla. Siihen asti tarvittiin potta sängyn alle.
Ranskalainen keittiö hallitsi ravintolakulttuuria pitkään. Vielä 1950-luvun alussa suomalaiseen ruokaan suhtauduttiin ravintolaruokana vähätellen.
Jopa suomalainen kalakeitto oli ruokalaji, jota ensiluokkainen ravintola ei herkästi ruokalistalleen ottanut.
Suomalaisen ruokakulttuurin arvostus alkoi vähitellen. Kaikkien yllätykseksi mämmi ja savolainen kalakukko voittivat jo vuonna 1954 kansainvälisen kilpailun ravintola-alan näyttelyssä Lontoossa.
Hotelli- ja ravintomuseo kerää kokoelmiinsa myös tämän päivän esineistöä huomista varten. Viimeksi museoon hankittiin marraskuun puolivälissä järjestetyn Ravintolapäivän kylttejä. TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
