Afrikan tähden EU
heikki.vuorela@
maaseuduntulevaisuus.fi
Ei se niin mennyt, että EU perustettiin turvaamaan Euroopan rauha. Toki sillä asiaa kauniisti perusteltiin, mutta oikeasti Ranska, Saksa ja kumppanit halusivat maailman mahdiksi ja Afrikan kaitsijaksi.
Sellaista pyhäinhäväistystä julistavat professorit Stefan Jonsson ja Peo Hansen kirjassa, joka on ilmestyvä Ruotsissa loppuvuodesta. Alkupaloja he tarjoilivat joulukuussa Dagens Nyheter -lehdessä, juuri kun EU:lle oli myönnetty rauhan nobel.
Että pitääkin vetää mokoma esiin nyt, kun valmistaudumme nostamaan lipun salkoon sen kunniaksi, että 9. toukokuuta 1950 Ranskan ulkoministeri Robert Schuman esitti yhtenäisen Euroopan luomista nimenomaan rauhan ylläpitämiseksi.
Samaan aikaan 1946–54 Ranska kävi veristä siirtomaasotaa Indokiinassa, professorit kehtaavat muistuttaa. Euroopastahan tässä oli kyse eikä Vietnamista, Laosista ja Kambodzasta?
Ajatus yhtenäisestä Euroopasta versoi jo ensimmäisen maailmansodan jälkeen ja vahvistui toisen maailmansodan jälkeen. Rauhaa parempaa perustetta ei sodan kauhujen jälkeen voinut olla.
Euroopan hiili- ja teräsyhteisö perustettiin 1952. Euroopan yhdentymisen kohtalonpäivä on kuitenkin 6. marraskuuta 1956. Silloin Länsi-Saksan liittokansleri Conrad Adenauer ja Ranskan pääministeri Guy Mollet tapaavat Pariisissa.
Edellispäivänä Egypti on kansallistanut Suezin kanavan. Ranska, Britannia ja Israel aloittavat sodan. Saksan odotetaan ilmoittavan liittymisestä Ranskan rinnalle. Eurooppa on näyttävä mahtinsa.
Silloin Mollet saa puhelun Britannian pääministeriltä: Britannia luopuu sodasta USA:n vaatimuksesta. Waterloo!
Adenauer näkee tilaisuuden. Hän puhuu Molletin perustamaan entistä tiiviimpää Euroopan talousyhteisöä EEC:tä. Euroopan maat voivat vetää vertoja USA:lle ja Neuvostoliitolle vain yhdentymällä, hän perustelee.
”Eurooppa on sinun revanssisi”, Adenauerin kerrotaan sanoneen Molletille.
Oikea syy yhdentymiseen oli valta ja kauppa, ruotsalaisprofessorit väittävät.
Toki rauha oli tärkeä. Sen takasivat Euroopassa kuitenkin jo amerikkalaiset ja Nato, jonka jäseniä kaikki yhteisön alkuperäiset kuusi maata olivat, Länsi-Saksa vuodesta 1955.
Monella Euroopan maalla on suurvallan historia. Toisen maailmansodan jälkeen USA ja Neuvostoliitto ajoivat kuitenkin kauas ohi. Samaan aikaan siirtomaat ensin Aasiassa ja sitten Afrikassa alkoivat kysellä oikeuksiaan ja itsenäisyyttä.
Ensin Eurooppa menetti Aasian. Mutta Afrikassa hiiliyhteisön maista Ranskalla, Belgialla ja Hollannilla oli siirtomaita.
Ensimmäisessä maailmansodassa siirtomaansa hävinneelle Saksalle oli tärkeää päästä mukaan Afrikan luonnonvaroja hyödyntämään. Hollanti taas oli irtautua koko yhdentymisestä, ettei sen valta siirtomaissa heikkenisi. Ranskalle oli tärkeää, että Euroopan vallan alta rimpuilevasta Afrikasta tulisi Euroopan yhteinen asia.
Ruotsalaisprofessorit käyttävät sellaisia sanoja kuin kolonialismi ja hyväksikäyttö. Eivät Euroopan yhdentäjät sellaisia tietenkään käyttäneet. He puhuivat Afrikan kehittämisestä ja huolenpidosta.
Kun Mollet vieraili 1957 Amerikassa, hän kehui: ”Syntymässä on Eurafrikan laaja yhteisö, jossa teemme yhdessä työtä edistääksemme kehitystä, onnea ja demokratiaa Afrikassa.”
Euroopan yhdentyminen oli rauhan turvaamisessa myöhässä alun alkaen. Eurooppa menetti rauhan turvaamisen ja aiempaa maailmanvaltaansa USA:lle.
Myös Eurafrikan yhdentämiseen tai Afrikan aitoon kehittämiseen Eurooppa heräsi liian myöhään. Jäi vain syntitaakka.
Euroopan yhteisön merkkimiehillä on Brysselissä nimikkorakennuksia. Jonsson ja Hansen nostavat heidän rinnalleen miehen, joka antoi potkun todelliselle yhdentymiselle. Gamal Abdel Nasser osoitti Suezin kanavan kansallistamisella Euroopan mahtimaille, etenkin Ranskalle, niiden heikkouden yksinään.
Samalla perusteella voisi miettiä Suomen EU-jäsenyyden vuosijuhlien vierasluetteloa. Jonkin verran jäsenyyden hakemiseen ja kansanäänestykseen vaikutti muuan Vladimir Zirinovski.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
