LUKENUT MIES Kylmää sotaa jäällä
Urheilu on aina kuulunut politiikan välineisiin. Jääkiekko sopi kylmän sodan aseeksi mitä parhaiten. Markku Jokisipilän määritelmä sodasta ilman aseita osuu kohdalleen.
Etäimmällä reilusta urheiluhengestä oltiin Neuvostoliiton ja Tshekkoslovakian MM-otteluissa vuoden 1968 miehityksen jälkeen. Ne ylittää vain Unkarin ja Neuvostoliiton verinen vesipallo-ottelu Melbournen olympialaisissa 1956.
Melkoista kolinaa oli myös 1970-luvulla käynnistynyt Neuvostoliiton amatöörien ja Kanadan NHL-ammattilaisten kamppailusarja maailman todellisesta jääkiekkoherruudesta.
USA olisi tarjonnut poliittisesti vielä jykevämmän asetelman, mutta vuoden 1980 olympiakultaa lukuun ottamatta se on ollut kansainvälisissä koetuksissa rumpalipoika.
Jokisipilä tarjoaa nostalgisen kertomuksen punakoneen vaiheista. Anatoli Tarasov ja Viktor Tihonov kehittivät jääkiekon niin pitkälle kuin äärimmäisen keskitetyllä järjestelmällä saattoi päästä. Kovissa paikoissa Kanadan markkinatalousmalli lopulta voitti.
Punakone romuttui Neuvostoliiton myötä. Tihonov sai potkut ja evp-everstiltä katkaistiin puhelin ja sähkö. Vladimir Putinin aikana jääkiekko on saanut huomiota ja menestystä on taas tullut. KHL-liiga on uusi luku.
Jokisipilä on historiantohtori ja Turun yliopiston eduskuntatutkimuksen johtaja. Urheilun tutkiminen on entiselle maajoukkueurheilijalle luonteva sivuaihe.
Mutta aivan suotta Jokisipilä pilkkaa 1950-luvun puolivälissä Suomessa vierailleen neuvostomaajoukkueen omatekoista kypärämuotia.
Suomalaiskiekkoilija ei tuohon aikaan käyttänyt kypärää ollenkaan. Vielä 1960-luvun alun MM-kisoissa maalivahti Juhani Lahtinen pelasi kalju kiiltäen. Kypäräpakon tultua hän pian lopetti uransa.
Pekka Alarotu
Markku Jokisipilä: Punakone ja vaahteranlehti. 332 sivua. Otava.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
