PTT:n Holm ennustaaeuron heikkenemisen jatkuvan
Eurokriisi painaa euron kurssia jatkuvasti alaspäin.
Euroalueen taloustilanne on hyvin huono, mutta euroalueen ulkopuolelle suuntautuvaa vientiteollisuutta tilanne hyödyttää.
”Ainoa hyvä puoli euron heikkenemisessä on vienti. Erityisesti ne suomalaiset firmat, jotka kilpailevat ruotsalaisten kanssa, hyötyvät. Ruotsi häviää viedessään tuotteita euroalueelle, Suomi ei. Todellisia voittoja tulee viennistä euroalueen ulkopuolelle”, toteaa toimitusjohtaja Pasi Holm Pellervon taloustutkimuksesta.
Suuri trendi on, että Yhdysvaltojen dollari vahvistuu hiljalleen euron painuessa syvemmälle.
”Vuoden 2011 syksyllä ennustettiin, että euron keskikurssi on kuluvana vuonna 1,20 suhteessa dollariin. Ennakoisin, että se laskee syksyn aikana vielä 1,15 tienoille. Ei ole mitään merkkejä siitä, etteikö euron lasku jatkuisi myös vuonna 2013”, Holm ennustaa.
Euro on heikentynyt myös suhteessa Ruotsin kruunuun.
Vielä elokuussa 2011 euro vastasi 9,166 kruunua. Heinäkuussa 2012 kurssi on 8,459.
Talouskasvu on selvästi parempaa Euroopan ulkopuolella.
Yhdysvalloissa menee Eurooppaa paremmin. USA:n dollari vahvistuu hitaasti mutta varmasti. Kiinan yuan nousee dollariin sidottuna samassa tahdissa.
Intia, Brasilia ja Venäjä nousevat.
”Tosin Venäjän talous on voimakkaasti öljystä riippuvaisena näistä haavoittuvaisin”, Holm huomauttaa.
Japani toipuu edelleen luonnonkatastrofeista, ja maassa on käynnissä jälleenrakennus.
Nousevan auringon maassa ei ole hetkeen näkyvissä huomattavaa talouskasvua.
”Euroopan kriisi vaikuttaa jo muun maailman talouskasvuun. Myös idän jättiläisten Kiinan ja Intian kasvu on hidastunut Euroopan huonon tilanteen heijastevaikutuksena”, Holm kertoo.
JUKKA KOIVULA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
