Varhaisperunan istutus alkoi
Varhaisperunan istutus alkoi viime viikon puolivälissä Rymättylän seudulla Naantalissa.
Pellolle päästiin yli viikko aiemmin kuin viime keväänä, Jaakko Lehmuskoski MTK:n varhaisperunatoimikunnasta arvioi.
Liikkeellä on ollut viime viikon keskiviikosta alkaen ainakin puoli tusinaa viljelijää. ”Viime vuosi oli varhaisperunan viljelijöille huonoin 50 vuoteen. Toivotaan, että tästä vuodesta tulee parempi.”
Maanviljelijä Riku Mäkilä sai sunnuntaihin mennessä istutettua lähes puoli hehtaaria. Tarkoitus oli jatkaa työtä sunnuntaina, mutta yöllä satoi ja sää kylmeni.
”Vähän riskipeliähän se on, kun perunan laittaa kylmään maahan. Muutaman kerran istutus on mennyt pommiin.”
Mäkilä istutti ensimmäiset mukulat viime torstaina etelärinteeseen, josta lumi oli aurattu pois. Ajankohta oli Mäkilän muistiinpanojen mukaan 12 päivää varhaisempi kuin vuosi sitten.
Aluepäällikkö Petri Puustinen Varsinais-Suomen tuottajaliitosta uskoo kotimaisen varhaisperunan ehtivän lakkiaispöytiin. ”Jos istutus etenee hyvin, varhaisperunaa on saatavilla tasaisesti pitkin kesäkuuta.”
”Maltetaan nyt odottaa kotimaista tuotetta eikä lähdetä ostelemaan Ruotsin perunaa.”
TARJA HALLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
