Macron: EU-komissiosta pienempi ja eurooppalaiset listat parlamenttivaaleihin
Ranskan presidentti Emmanuel Macron ehdottaa EU:n komission koon pienentämistä 15 komissaariin. Nykyisin jokaisella 28 jäsenmaalla on komissaarin paikka.
Ranskan presidentti Emmanuel Macron on aiemmin ehdottanut EU:lle yhteistä valtiovarainministeriä ja euroalueen budjettia. LEHTIKUVA/AFPMacron haluaisi myös nähdä ylikansallisten ehdokaslistojen tulevan käyttöön EU-parlamentin vaaleissa. Ranskan presidentin mukaan puolet europarlamentin jäsenistä voitaisiin valita tällaisilta yleiseurooppalaisilta listoilta.
Macron visioi EU:n tulevaisuutta puolitoista tuntia kestäneessä puheessaan Sorbonnen yliopistossa Pariisissa. Maratonpuheessa hän kävi läpi liki kaikki mahdolliset asiat puolustuksesta maahanmuuttoon ja maatalouspolitiikasta talouteen sekä verotukseen.
Britannian EU-eron Macron nosti esiin vasta puheensa loppupuolella. Hän viittaisi neuvottelujen olevan kesken, muta arveli, että muutaman vuoden kuluttua Britannia voisi jälleen löytää paikkansa uudistuneesta ja yksinkertaisemmasta Euroopan unionista.
Macron parjasi odotetussa linjapuheessaan EU:ta heikoksi ja tehottomaksi.
"Tuntemamme Eurooppa on liian heikko, liian hidas ja liian tehoton. Toisaalta vain Eurooppa antaa meille riittävän kapasiteetin toimia maailmassa kohdataksemme sen nykyiset, suuret haasteet", Macron sanoi.
Presidentti ehdotti myös EU:n omien nopean toiminnan joukkojen perustamista vuoteen 2020 mennessä. Macronin mukaan joukot voisivat toimia kansallisten armeijoiden kumppaneina niissä maissa, jotka haluavat osallistua toimintaan.
Toista tuntia kestäneessä puheessaan Macron ehdotti myös Britanniassa ja Ranskassa jo käytössä olevan rahoitusmarkkinaveron käyttöönottoa koko Euroopassa. Macronin mukaan veron tuotot voitaisiin käyttää kehitysapuun. Myös unionin maatalouspolitiikka kaipaisi Ranskan presidentin mukaan uudistusta.
Presidentinkanslian mukaan presidentti oli jo ennen puhettaan keskustellut visioistaan muun muassa EU-komission puheenjohtajan Jean-Claude Junckerin sekä Saksan liittokanslerin Angela Merkelin kanssa. Ainakaan Merkel ei heti kättelyssä ollut niille lämmennyt.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
