Ilmari-sääksilähti muutolle
Luonnontieteellisen keskusmuseo Luomuksen, Sääksisäätiön ja UPM:n yhteisprojektiin valjastettiin viime kesänä uusi yksilö, hattulalainen sääksikoiras Ilmari. Ilmarin siiveniskuja seurataan edesmenneiden Jukan ja Peten tapaan uuden sukupolven satelliittilähettimellä.
”Vaikka Peten ja Jukan gps-tekniikkaan perustuva seuranta täsmensi huomattavasti kuvaamme sääksen muutosta, tavoitteena on edelleen saada lisää tietoa levähdysalueiden merkityksestä muuttoreitin varrella ja yömuuton osuudesta vaativassa Välimeren ja Saharan ylityksessä”, kertoo projektin tieteellisenä johtajana jatkava professori Pertti Saurola.
Viime keväänä kotireviirilleen palanneen ja sittemmin kadonneen Jukka-sääksen tilalle löydettiin uusi koiras Hattulasta.
”Valitsimme tällä kertaa yksilön, joka kalastaa ainoastaan luonnonvesillä. Kahden hankkeen aiemman sääksen reviirit ovat sijainneet Pohtiolammen sääskikeskuksen altaiden vaikutuspiirissä”, sanoo Saurola.
Ilmari sai lähettimen selkäänsä elokuun alkupäivinä, joten puolentoista kuukauden ajan ehdittiin saada tietoa saalistusalueen laajuudesta. Lintu sanoi hyvästit kotireviirilleen sunnuntaina 16.9. ja suuntasi nokkansa kohti etelää.
MT
Ilmari-sääksen muuttoa voi seurata Luomuksen verkkosivuilla
www.luomus.fi/elaintiede/
satelliittisaakset/Ilmari.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
