Uusi malli arvioi lähiruokatukkujen mahdollisuuksia alueittain
Lappeenrannan teknillisen yliopiston (LUT) kehittämä laskentamalli osoittaa, että lähiruuan osuuden kulutuksesta pitäisi monin paikoin kasvaa merkittävästi, jotta alueellisen lähiruokatukun perustaminen olisi kannattavaa liiketoimintaa.
Näin on ainakin Kaakkois-Suomessa, missä LUT on mallia kokeillut.
”Erillinen lähiruokatukku olisi täällä haastava toteuttaa. Ennemmin kannattaisi tarjota lähiruokaa osana asiakkaan kokonaisostopakettia. Tukun pitäisi miettiä valikoimansa palvelemaan vaikkapa suurkeittiöasiakkaita ja tarjota lähiruokaa osana valikoimaansa”, tutkijaopettaja Petri Niemi sanoo.
Ecxel-pohjainen laskentamalli on rakennettu arvioimaan lähiruuan markkinapotentiaalia ja väliportaan toimijoiden mahdollisuuksia.
Pohjana on Tilastokeskuksen valtakunnallinen tieto eri elintarvikeryhmien kulutuksesta ja siihen käytetyistä varoista. Lisäksi huomioon otetaan lähiruuan osuudet kussakin elintarvikeryhmässä.
Malliin on mahdollista syöttää erilaisia kulutusosuuksia ja tarkastella niiden vaikutuksia.
”Ideana on pohtia, miten lähiruuasta saataisiin oikeampaa bisnestä”, Niemi kiteyttää.
Koska aineisto on koko maasta, se ei ota huomioon alueellisia eroja kulutuksessa.
Niemi painottaa, ettei malli anna totuuksia, mutta auttaa tekemään erilaisia skenaarioita liiketoiminnan suunnittelun tueksi.
Kannattavan väliportaan rakentamiseksi tarvittavat markkinaosuudet vaihtelevat tuoteryhmittäin. Joissakin ryhmissä jo 10–20 prosentin osuus riittää, toisissa koko markkinakaan ei ole tarpeeksi.
LUT:in mallin mukaan lähiruuan osuus kulutuksesta on suurin leivässä ja viljassa, joissa osuus on 21 prosenttia. Hedelmissä ja marjoissa osuus on 20 prosenttia ja kasviksissa sekä perunoissa 13 prosenttia.
Näissä tuoteryhmissä myös logistiikkakanavat ovat jo varsin toimivia.
Lihassa lähiruuan osuus jää kahteen ja maitotuotteissa sekä kananmunissa yhteen prosenttiin.
Lähiruokatukun perustaminen näyttäisi ainakin Kaakkois-Suomessa olevan järkevää vain, jos se onnistuisi kasvattamaan nykyisiä markkinoita.
Niemen mukaan on epärealistista, että väliporras ottaisi kovin suurta osuutta nykyisistä, jo tiensä markkinoille löytäneistä lähiruokamääristä.
Hän pitää olemassa olevia tukkuja realistisimpana keinona lähiruuan kysynnän ja tarjonnan välisen kuilun kaventamiseen.
”Suomessa on kaksi tehokasta jakelujärjestelmää, joiden kanssa kilpaileminen on melko mahdotonta. Pitäisi ryhtyä niiden kaveriksi.”
Isojen tukkujen ja kauppaketjujen kautta olisi saavutettavissa myös kuluttajia, jotka ei ole itse hakeutuneet lähiruuan pariin.
Ongelmaksi muodostuvat usein toimituskyky ja toimitusvarmuus.
”Kauppojen systeemit on viilattu isoille toimijoille, soveltaminen pientoimijoihin on hankalaa. Jos tuotteen menekki kasvaa ennakoidusta, pitää olla kyky lisätä toimitusmääriä. Toimitusaikataulujen täytyy myös pitää.”
Lähiruuan logistiikkaa voisi tehostaa myös toimijoiden yhteistyötä tiivistämällä.
Yksi vaihtoehto voisivat olla tuottajien verkostomallit, joiden kautta volyymeja voidaan kasvattaa ja yrittäjän logistiikkataakkaa keventää.
Nämä voisivat Niemen mukaan toimia ainakin isoissa kaupungeissa.
Toistaiseksi kovin onnistuneita esimerkkejä ei kuitenkaan ole.
Ongelma voi olla jalansijan saaminen isojen tukkujen hallitsemilla markkinoilla.
Oma roolinsa markkinassa on myös lähiruokakaupoilla. Niihin olisi Niemen mukaan usein järkevää yhdistää myös väliportaan toimintoja.
Kaikkiaan lähiruualla on Niemen mielestä hyvät näkymät, mutta tuotanto kaipaa jalostusasteen nostoa. Se parantaa usein selvästi katetta.
”Kaakkoissuomalainen hyvä esimerkki on vakuumiin pakattu säräannos. Kyse on vain pakkaamisesta, mutta se tuo erikoisruuan kuluttajan ulottuville myös ravintolan ulkopuolella.”
TERHI TORIKKA
Arviointimalli on vapaasti
ladattavissa Lappeenrannan
teknillisen yliopiston verkkosivuilta:
www.lut.fi/tuotantotalouden-
tiedekunta/arvoverkostojen-
johtaminen/lahiruokaprojektit
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
