Keskustan edustajat riemuitsevat Ruokavirastosta: "Todella hienoa, että hallitus nyt alueellistaa valtion toimintoja"
Keskustan eteläpohjalaisten kansanedustajien mukaan päätös vahvistaa entisestään Seinäjoen ja Etelä-Pohjanmaan asemaa merkittävänä ruokamaakuntana.
Uusi Ruokavirasto yhdistää nykyiset Eviran, Mavin sekä osan Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskusta. Kuva: Timo AaltoMaa- ja metsätalousministeri Jari Leppä (kesk) tiedotti tänään, että Seinäjoki tulee uuden Ruokaviraston päätoimipaikaksi. Keskustan eteläpohjalaiset kansanedustajat Lasse Hautala, Antti Kurvinen ja Mikko Savola pitävät erittäin tärkeänä, että Ruokaviraston pääpaikka sijoittuu Ruokaprovinssin ytimeen Seinäjoelle.
"Ensinnäkin on todella hienoa, että hallitus nyt alueellistaa valtion toimintoja. Viime vuosina alueellistamisia on tehty vain vähän", Hautala korostaa.
Hautala, Kurvinen ja Savola ovat yhtä mieltä siitä, että uuden suurviraston myötä hallituksella on mahdollisuus toteuttaa järkevää alueellistamista.
Heidän mielestään nyt on hyvä painottaa myös sitä tosiasiaa, miten hyvin Sipilän hallitus on kohdellut Etelä-Pohjanmaata. Uuden suurviraston myötä Seinäjoelle saadaan myös uusia valtionhallinnon työpaikkoja, Hautala, Kurvinen ja Savola iloitsevat.
"Seinäjoki on luonteva ja paras paikka uudelle suurvirastolle. Ruokavirasto soveltuu erinomaisesti Suomen vahvimmalle maatalousalueelle. Kyseessähän on samalla koko maan paras elintarvikepuolen osaamiskeskittymä", Kurvinen perustelee.
Savola painottaa, että päätös on luonteva jatko aikaisemmalle päätökselle, jossa Maatalousvirasto Mavin toiminta alueellistettiin Seinäjoelle siirtymäkaudella 2008–2011.
"Tämä vahvistaa entisestään Seinäjoen ja Etelä-Pohjanmaan asemaa merkittävänä ruokamaakuntana", Savola sanoo.
Luonnonvarakeskuksen (Luke) selvityksen mukaan Etelä-Pohjanmaan työvoimasta 21 prosenttia työllistyy suoraan tai välillisesti ruoka-alalle, mikä on korkein luku Suomen maakunnista.
Seinäjoelle tuleva uusi Ruokavirasto muodostuu nykyisestä Elintarviketurvallisuusvirasto Evirasta, Mavista sekä osasta Maanmittauslaitoksen tietotekniikan palvelukeskusta.
Viraston toiminta käynnistyy 1.1.2019. Uudessa virastossa työskentelee noin tuhat henkeä kahdellakymmenellä eri paikkakunnalla.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
