Uusi opasvihko neuvooaloittelevia metsästäjiä
Tuoreessa 32-sivuisessa oppaassa kahdeksan varttuneempaa metsästäjää antaa aloittelijoille vinkkejä aseen, metsästysoikeuden ja tiedon hankintaan.
Omat osionsa oppaassa on myös riistaviranomaisten ja -järjestöjen esittelyyn, koulutuksiin, lajien ja lain tuntemukseen, riistanhoitoon sekä itse metsästykseen.
Ensimmäisen aseen hankinnasta opas toteaa, ettei aseluvan myöntäminen ole automaattista.
Luvan hakijan tulee osoittaa aseen hankinnalle hyväksyttävä tarkoitus, lisäksi hänen on elettävä ”nuhteetonta elämää”.
Alle 15-vuotiaat eivät saa aselupaa. 15-vuotiaat voivat saada rinnakkaisluvan täysi-ikäisen aseeseen.
18-vuotias voi hakea lupaa omalle aseelle.
Metsästysseuran jäsenellä on oikeuksia, mutta myös velvollisuuksia.
Uudet tulokkaat ovat usein koejäseniä, yhdestä kolmeen vuotta.
Valtiolla on pienriistalle 177 metsästysaluetta, hirvelle 340. Alueet sijaitsevat pääosin Pohjois- ja Itä-Suomessa.
Internetistä löytyy paljon tietoa, mutta se kaikki ei ole luotettavaa eikä ajantasaista.
Käyttäytymällä netissä asiallisesti ja positiivisesti metsästäjä luo hyvää mielikuvaa koko harrastajakunnasta.
Metsästäjiä kouluttavat monet järjestöt. Nuorten Metso-leirit ovat saavuttaneet suuren suosion.
Nykyisin järjestetään koulutustilaisuuksia myös pelkästään naisille.
Metsästys on harrastusmuoto, jossa kukaan ei ole koskaan täysinoppinut.
Lisätietoa kannattaa hankkia jatkuvasti, ja myös metsästämällä tiedot ja taidot karttuvat.
Riistanhoito jaetaan lyhyt- ja pitkävaikutteiseen.
Lyhytvaikutteiset toimet ovat kausiluonteisia, joilla pyritään auttamaan riistaa vaikean kauden (talvi) yli.
Pitkävaikutteisella riistanhoidolla tähdätään esimerkiksi riistan elinympäristön parantamiseen vuosiksi eteenpäin.
Riistanhoitotöistä kannattaa aina etukäteen sopia maanomistajan kanssa, opas neuvoo.
Ampumaharjoittelun päätarkoitus on turvallinen aseenkäsittely sekä tarkka riistalaukaus.
Jos kilpaileminen kiinnostaa, lajikirjo on laaja.
REIJO VESTERINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
