Kysymyksiä koulujen keittiöille
1. Montako annosta valmistatte päivässä? Kuinka suuri osa niistä on tehty allergiselle sopivaksi?
2. Mitkä ovat yleisimpiä vältettäviä ruoka-aineita?
3. Vaaditaanko allergisilta terveydenalan ammattilaisen todistus?
4. Millaisia haasteita erityisannosten tekeminen aiheuttaa?
Asiakkuuspäällikkö Susanna Järvinen, Tampereen Ateria.
1. 20 000 annosta päivässä, joista noin
5 prosenttia on erityisruokavalioita.
2. Viljat, kananmuna ja kala. Oma ryhmänsä ovat koivuallergikot, jotka tiettyyn aikaan vuodesta oireilevat esimerkiksi porkkanasta tai päärynästä.
3. Kyllä. Näyttäisi, että vuosittainen erityisruokavalioiden määrän kasvu on pysähtynyt.
4. Korvaavien raaka-aineiden etsiminen, jotta ravitsemuksellinen sisältö vastaa normaaliannosta.
Monen erityisruuan valmistaminen samassa keittiössä on vaikeaa tilankäytön kannalta.
Siedätyshoitojen lisääntyessä lapsen erityisruokavalio päivittyy säännöllisesti. Oikean ja ajantasaisen tiedon saaminen keittiöön on haasteellista.
Toimialajohtaja Sari Karttunen, Kuopion Ruokapalvelut.
1. Noin 11 000, josta allergiaruokavalioita keskimäärin 8–12 prosenttia. Allergiaruokavalioiden määrä pienenee, mitä vanhemmista oppilaista on kyse.
2. Luokka-asteilla 1–6 tomaatti, porkkana-omena-pähkinä-yhdistelmä sekä maito ja kala.
3. Lääkärin, terveydenhoitajan tai ravitsemusterapeutin todistus pyydetään tarvittaessa. Vanhempien täytettävä erityisruokavalioilmoitus.
4. Annoksien tekeminen vaatii erityistä huolellisuutta. Raaka-aineet on tarkistettava päivittäin.
Muutokset poistuvista rajoitteista tulisi saattaa ruuanvalmistukseen mahdollisimman nopeasti.
Ruoka- ja puhtauspalvelualueen ruokapalvelupäällikkö Marja-Kaisa Huotarinen.
1. 6 700 annosta, joista allergiaruokavalion mukaisia 6–7 prosenttia.
2. Maito, kala, kananmuna, pähkinä
3. Kyllä.
4. Samastakin tuotteesta pitää aina tarkistaa sisällysluettelo, koska tuotteet muuttuvat.
Lääkärintodistusten saaminen ei aina ole helppoa. Laktoosittoman ja maidottoman eroa ei aina tiedetä tilattaessa ruokavaliota.
Tuotesuunnittelija Mira Sarre, Oulun Serviisi.
1. Noin 22 500. Allergiaruokavalio on runsaalla 2 prosentilla.
2. Maito, kananmuna, kala ja sitrushedelmät.
3. Ei. Erityisruokavaliot ilmoitetaan lomakkeella, jonka koulun rehtori on allekirjoittanut.
4. Ei suuria haasteita. Raaka-aineet ovat hieman kalliimpia.
Palvelupäällikkö Leena Rinneaho-Junikka, Kylän Kattaus Liikelaitos.
1. Noin 12 000 lounasta, erityisruokia 10 prosenttia (allergioita ei eritelty).
2. Porkkana, omena, selleri.
3. Kyllä.
4. Annoskokoa on vaikea arvioida ja syntyy hävikkiä, kun erityisannoksia jää syömättä.
Asiakas maksaa puolitoistakertaisen hinnan, joka on liian vähän kustannuksiin nähden.
Kaurialan keskuskeittiön tuotantopäällikkö Sirpa Virkki, Linnan Ateria.
1. Noin 6 800 annosta, joista allergiaruokia on 9 prosenttia.
2. Raaka hedelmä, vihannes, juures, vilja.
3. Kyllä.
4. Koska kyse on ihmisen tekemästä työstä, virheitä voi aina sattua. Erityisruokavalioilla on kolme tarkastuspistettä ennen asiakkaan ruokailua.
Erityisannoksen hinta on noin kaksinkertainen.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
