Halvalla hyvää – hah!

jouko.ronkko@

maaseuduntulevaisuus.fi

Yllätyittekö hevosenlihajupakasta? Minä en.

Suomalaisten kuluttajien puolustajat, virastoista kansalaisjärjestöihin, ovat vuosikymmenten ajan keskittyneet vaatimaan halvempaa ruokaa.

Lehdet julkaisevat vieläkin laajoja vertailuja siitä, missä ruokakori on halvin ja missä kallein.

Vertailu siitä, missä ruoka olisi laadukkainta, valikoima laajin tai palvelu parasta, puuttuu edelleen.

Onko laadun vertaaminen kenties liian vaikeaa? Ehkä. Helppoa sen sijaan näyttää olevan laadun täydellinen unohtaminen ja tuotteiden vertailu pelkän hinnan perusteella.

Tiedotusvälineet keskittyvät hintoihin, kuluttaja hakee halpaa, ja kauppa hankkii sitä mitä uskoo kuluttajan haluavan. Tällaisissa olosuhteissa on vaikea tuottaa hyvää ja turvallista.

Moni asia on nykyisin paremmin kuin ennen. Nyt puhutaan myös ruuan mausta – silloin kun ei päivitellä hintoja. Ehkä siitä on kiittäminen television ruokaohjelmia.

Myös kotimaisen ruuan hinnan vertaaminen ”kansainvälisiin markkinahintoihin” on vähentynyt.

On vähentynyt mutta ei loppunut. Vieläkin jotkut vertaavat markkinoilla kiertäviä kertaeriä kotimaisiin, turvallisiin tuotteisiin.

Pidän hevosista. Hevonen on hieno eläin ja sen kanssa puuhailu hyvä harrastus. Työ hevosten parissa voisi olla mainio ammatti.

Ymmärrän niitä, jotka eivät voi ajatella syövänsä hevosen lihaa. Itse syön kyllä. Tuttu poromies teurastaa myös hevosia, savustaa lihaa ja tekee oivallista meetvurstia.

Hevosen lihan sotkeminen naudanlihan sekaan on huijausta. Se kertoo kansainvälisten ruokamarkkinoiden pimeydestä.

Ruuan alkuperä hävitetään käyttämällä monia alihankkijoita ja siirtämällä tavaraa sijoittajalta toiselle. Kun ketju on tarpeeksi pitkä, vastuu häipyy jonnekin. Jos käry käy, myyjä voi levitellä käsiään ja esiintyä uhrina.

Kun ketju on pitkä, voidaan häivyttää tieto siitä, miten eläimiä on kohdeltu, ovatko ne olleet sairaita, onko niitä lääkitty ja mihin ne kuolivat. Missä ovat esimerkiksi Ruotsissa vuosittain katoavat tuhannet hevoset?

Hevosen kannalta pimeä markkina merkitsee valvomattomia olosuhteita, pitkiä kuljetusmatkoja ja raakaa kohtelua. Kuluttajan kannalta epätietoisuutta siitä miten eläimet on lääkitty, ja miten on valvottu hygieniaa. Onko esimerkiksi kylmäketju pitänyt, vaikka kaikki muu on pettänyt?

Lihasotkussa on kyse petoksista, valheista ja puolitotuuksien levittämisestä.

Puolitotuuksiin ovat ehkä syyllistyneet myös suomalaiset virkamiehet ja -naiset. Ihmettelen, millä perusteella meille vakuutetaan, ettei suomalaisen kuluttajan kannata huolestua tästä ruokaskandaalista.

Jos meille tuodaan hevosen lihaa, ja Evira saa siitä tiedon vasta komissiolta, niin mitä muuta sellaista tuodaan, mistä Evira ei tiedä?

Miksi meille ei kerrota, mitkä ketjut ostivat hevoshampurilaisia?

Jos pimeää hevosenlihaa on saatu myytyä Suomessa toimiville kauppaketjuille, kuinka uskottavaa on, ettei sitä ole myyty ravintoloille ja keittiöille? Pitäisikö meidän uskoa, että ravintola-ala, jossa kaikki eivät osaa maksaa veroja, antaa kuitteja tai erottaa ihmiskauppaa lihakaupasta, olisi tässä kohtaa nuhteeton?

Suomalaisten sikojen saparoita valvovat sadat virkamiehet, tuontiruuan valvonta on satunnaista. Se ei aina kykene erottamaan edes sikaa lehmästä.

EU:n ruokaturvallisuusvirasto näyttää olevan voimaton. Se sijoitettiin aikoinaan Italiaan, vaikka silloinen pääministeri Paavo Lipponen (sd.) kertoi sopineensa viraston tulosta Suomeen.

Italian pääministeri Silvio Berlusconi sanoi, ettei ruokaa voitu jättää suomalaisten vastuulle, koska ”ei siellä tiedetä edes mitä on prosciutto”. Todellinen syy saattoi olla, että suomalaisia ei haluttu sotkemaan hyvää bisnestä.

Suomalaiset ovat sen jälkeen oppineet, että prosciutto on ilmakuivattua kinkkua.

Italialaiset sen sijaan eivät vieläkään erota mikä on nautaa ja mikä hevosta.

EU:n komissio yrittää pelastaa kasvonsa määräämällä dna-testejä lihalle.

Silmänlumetta.

Suomessa testejä tehdään muutamia kymmeniä. Verratkaa määrää kaupassa olevien lihapakettien määrään!

Avaa artikkelin PDF