Aarnisammalen myyttisen hohteen synty on yhä arvoitus

Aarnisammal vaatii kostean kasvuympäristön. Kallion onkalo on siitä hyvä esimerkki. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Taskulampun kirkas valo sukeltaa syvälle jyrkänteen juurella ammottavaan rakoon. Raon suulla kasvaa muutama saniainen, kallioseinämissä sammalta ja jäkälää.

Onkalon perällä on ohut kerros kivennäismaata. Kun valon säteet saavuttavat maan, tapahtuu ihme. Kämmenen kokoinen alue syttyy vihreään, suorastaan maagiseen hohtoon.

Tämä vihreä hohto sekä litteäversoiset, pienet ja hennon vaaleanvihreät lehdet paljastavat lajin. Se on myyttinen, myös peikonkultana tunnettu aarnisammal.

Sammalelle ominainen vihreä hohto johtuu sen alkeisrihman rakenteesta, kertoo Turun yliopiston kasvimuseon amanuenssi Satu Huttunen.

Aarnisammalen protoneemassa eli alkeisrihmassa solut ovat hieman linssimäisesti ulospäin kaartuvia. Kun valo osuu solun pintaan, se jää ikään kuin vangiksi solun sisälle ja tämä synnyttää tunnetun heijastusvaikutuksen.

Aarnisammalen alkeisrihman rakenne soveltuu vähäisen valomäärän metsästämiseen. Varjoisissa ja hämyisissä oloissa elävälle kasville kaikki valo on elintärkeää.

Aivan varmaa tutkimustietoa siitä, mikä tämän ilmiön hyöty sammalelle on, ei kuitenkaan löydy.

"Uskon, että aarnisammalen kaltaiselle, varjoisissa paikoissa elävälle lajille on eduksi, jos se pystyy tehokkaammin hyödyntämään vähäisen tarjolla olevan valomäärän", Huttunen pohtii.

Luultavasti tästä ominaisuudesta on hyötyä yhteyttämisprosessissa.

Huttunen kertoo aarnisammalen olevan hyvin ainutlaatuinen tapaus sammalten joukossa.

Tiedossa ei ole muita kotimaisia lajeja, joilla olisi soluissa yhtä pitkälle kehittyneitä ominaisuuksia valon pyydystämiseen ja takaisin heijastamiseen.

Aarnisammalen koko elämän sykli on melko erikoinen ja epätavallinen. Toisinaan aarnisammalen löytää vain kapeana maakaistaleena, jossa on hohtavaa alkeisrihmaa, ilman varsinaisia näkyviä osia.

Suuremmissa populaatioissa näkee usein sammalen kaikissa vaiheissa. Silloin samassa paikassa kasvaa alkeisrihman lisäksi itse sammalkasvin lehtiä sekä itiöpesäkkeitä.

Ihmiset mieltävät aarnisammaleen vanhojen metsien lajiksi, mutta otollisia kasvuolosuhteita löytyy myös muilta alueilta.

Huttunen kertoo aarnisammalen vaativan menestyäkseen ennen kaikkea paikan, jossa on pitkä kosteusjatkumo.

Esimerkiksi jyrkänteiden alustojen onkalot ovat varjoisia ja viileitä paikkoja, joissa usein vallitsee sammalen vaatima riittävä kosteus. Tällaiset olosuhteet löytyvät suuremmassa mittakaavassa vanhoista metsistä.

Sammaleelle kasvualueeksi riittää pienikin alue, jossa kosteus säilyy. Tällaisia paikkoja ovat esimerkiksi kallionraot.

Vanhoissa metsissä suotuisat olosuhteet vallitsevat laajemmin. Siksi se on helpompi mieltää vaateliaan lajin ympäristöksi kuin teollisuusalueiden ja asutuksen puristukseen joutunut kalliojyrkänne.

"Tämä on ongelma monien muidenkin sammalten kohdalla. Lajin vaatimat olosuhteet voivat täyttyä hyvin pienellä alueella ja tällainen mikrohabitaatti on paljon pienempi kuin ihmisen havaitsema kokonaisuus", Huttunen muistuttaa.

Vanhoissa metsissä lajia löytyy usein puidenkaatojen juuripaakuista. Vanhojen metsien ulkopuolelta aarnisammalta kannattaa etsiä juuri kallioalueilta.

"Todennäköisin paikka esimerkiksi kaupunkien läheisyydessä on pohjoiseen avautuva kallionjyrkänne, jossa on tarpeeksi syvälle meneviä onkaloita ja joissa kosteus säilyy riittävän pitkään", Huttunen neuvoo.

Myös kallionedustaa suojaava puusto auttaa suotuisten olosuhteiden säilymistä. Jos suojaava puusto kaadetaan, lisää se tuulisuutta onkaloihin. Tällöin ne usein kuivuvat, eikä aarnisammalen vaatima kosteusjatkumo enää toteudu.

Metsän käsittely muuttaa aina kasvupaikkojen kosteusolosuhteita ja mikrohabitaattia. Olosuhteiden muuttuminen saattaa tuhota esiintymän, vaikka kallion ja sen onkalot säästyvät.

Toisinaan on vaikea hahmottaa, mitkä kaikki toimenpiteet vaikuttavat kasvuolosuhteisiin ja sen kautta sammalen selviämiseen, Huttunen huomauttaa.

Tästä syystä toimenpiteissä kannattaisi pelata varmanpäälle. Esimerkiksi tuulen käyttäytymistä on melko vaikea ennustaa, kun puusto kaadetaan.

Aarnisammalta esiintyy lähes koko Suomessa. Tällä hetkellä varmat havainnot puuttuvat vain Enontekiön Lapista ja Ahvenanmaalta.

Viimeisimpien tietojen mukaan kaikki Ahvenanmaalta tunnetut esiintymät ovat kadonneet, mutta luultavasti sammal sielläkin edelleen piilottelee jossain kallion kolossa.

Tällä hetkellä aarnisammal katsotaan silmällä pidettäväksi lajiksi. Lajin esiintymiä on harvakseltaan läpi koko Suomen, tietyille alueille painottuen. Joillain alueilla aarnisammal vaikuttaa olevan suhteellisen yleinenkin laji.

Esimerkiksi Kainuussa, jossa ilmasto on hieman keskimääräistä kosteampi kuin eteläisemmässä Suomessa, laji vaikuttaa olevan yleisempi. Alueilla, joissa metsät ovat tehokkaasti talouskäytössä, laji on selvästi harvinaisempi.

"Aarnisammal on kiehtova laji, jota jokaisen kannattaa etsiä omalta kotiseudultaan", Huttunen vinkkaa.

Aarnisammaleen pitkissä alkeisrihmoissa on valoa heijastavia soluja. Ilmiön synty on mysteeri, mutta tutkijoiden mukaan valoon reagoivat solut auttanevat varjoisten paikkojen kasvia yhteyttämisessä.

Tarunhohtoinen peikon kulta

Aarnisammalen alkeisrihmat reagoivat pienten heijastimen lailla valoon. Ilmiö on tämän päivän ihmisellekin hämmentävä, lähes yliluonnollinen kokemus.

Tämä sammalen kummallinen ominaisuus on kirvoittanut entisaikoina ihmismielistä paljon ilmiötä selittäviä taruja. Niiden myötä aarnisammalta kutsutaan myös peikonkullaksi ja aarnivalkeaksi.

Luolissa kasvavat aarnisammalet ovat synnyttäneet kansantarinoita peikkojen tai maahisten salaperäisestä aarteesta, kertoo kansanperinteen tallentaja, geologi Aimo Kejonen.

Löytäjän pettymykseksi aarre muuttuu kädessä ja päivänvaloon tuotuna kasaksi tavallista maata.

Aarnivalkeat ovat suomalaisessa kansanperinteessä taianomaisia valoilmiöitä, jotka merkkaavat kätketyn aarteen paikan.

Aarteen paikan merkitsevän valkean kerrottiin olevan vihreä tai sininen. Mahdollisesta aarrepaikan haltijamaisesta vartijasta käytettiin nimitystä Aarni.

Toisaalta sammalen nimi voisi viitata myös sen kasvuympäristöön vanhoissa metsissä – aarnialueilla.