vierasyliö Kauas kunnat karkaavat

Eivät ole kunnat päässeet kauas kuntaministeriltä karkaamaan, vaikka halu karata on oleva kova. Kunnissa on rakenteellista, usein ihmisistä riippumatonta muutosvastarintaa.

Pienemmistä kunnista karkaavat ajan saatossa nuoret – he kun ovat nähneet muutakin kuin metsää navetan takana, kokeneet muutakin kuin katiskoja ja vetäneet muutakin kamaa kuin verkkoja. Muut muuttavat ajan saatossa tuonpuoleiseen.

Kylätie on niin hiljainen eikä rakennemuutosta voi keinotekoisesti padota. Kehittämisprojektit ovat pääsääntöisesti olleet tulpattoman mopon polkemista ja varojen tuhlausta. Ideoita saadaan syntymään retorisella tasolla, konkreettinen tekemisen taso ei pääse edes puolitiehen.

Kuntajohtajat muistuttavat, että kunnat ovat ylikuormittuneita loputtomien ja osin ristiriitaisten vaateiden paineessa. Paineita on syntynyt siksi, että poliitikkojen liian kevyellä moukarilla on yritetty vuosikymmenet heittää elintason maailmanennätystä.

Vanhemmanpuoleisen herjan mukaan aina on noussut, kun poliitikot ovat tempaisseet: jos ei palkat, niin hinnat, vuokrat, verot, voittokäyrät, leipävarras, herrahissi, hiukset pystyyn, iho kananlihalle, hiki otsalle, pala kurkkuun, veri päähän, huokaus rinnasta ja rukous huulille.

Kansalaisten oletetaan ymmärtävän niukasti taloudellisia asioita eikä edes omaa parastaan – lopulta ydinasioiksi jäävät usko ja kärsivällisyys.

Rakennettujen, osin tasapäistävien järjestelmiemme pulma on, että mitä anteliaampia ne ovat, sitä enemmän ihmiset käyttävät niiden suomia etuja hyväkseen.

Hyväksikäyttämisessä on inhimillistä vedota ”maan tapaan” – ”maan tapa” on vain päästetty huonoksi. Pidetään itsestään selvänä, että jos yksilölle syntyy ongelmia, niin julkinen valta vastaa niistä ja hoitaa ne.

Olemme jo aikoja menettäneet kyvyn eettiseen takaraivo- ja selkäydinajatteluun, kyvyn erottaa, mikä kuuluu yksilölle, mikä yhteiskunnalle.

Kunnat ovat joutuneet ottamaan vastuulleen velvollisuuksia, joita ne eivät kykene täyttämään ja poliitikot ovat herättäneet toiveita, joita ei kyetä toteuttamaan.

Järkiperäisyys on sitä, että keksitään halvin ratkaisu, joka tuottaa vähiten taloudellista tappiota. Kuntatalouden tilannetta ei pidä katsoa lähtökohtana kuluista luopumisena, vaan on osattava päättää, mistä kuluista on ehdottomasti pidettävä kiinni.

Kunta ei ole liikelaitos vaan moraalinen laitos. Demokratia ei tarkoita samaa kuin säästäminen eikä säästäminen ole kunnan perustehtävä. Säästäminen on kyvyttömyyttä valita.

Hallitseminen on pelkimmillään tavallisen ihmisen konkreettisten ongelmien ratkaisemista. Hallinnolla ei paiseita paranneta eikä asioita ratkaista vain vaatimalla lisää rahaa ja lisäämällä jo valmiiksi julmaa verorasitusta.

Hallintoa ei ole ollut tapana tarkastella ihmisen elämän kannalta, vaan budjettitekniikan kannalta.

Hyvinvointiin kuuluu, että on hyvä olla. Hyvinvointi on yleinen tavoite ja siksi sitä käytetään politiikan välineenä. Kaikki tarkoittavat hyvällä eri asioita ja mieluiten omaa hyväänsä. Sosiaalinen ja henkinen hyvinvointi ovat yhtä tärkeitä kuin aineellinen hyvinvointi.

Suomesta on tullut maailman kallein itsepalveluyhteiskunta ja monessa pienessä kunnassa ainoa toimiva palvelu tulee olemaan itsepalvelu.

Sitten on lain edellyttämä kunnanjohtaja, jonka suurin ongelma näinä epävarmoina aikoina on virkatuolin selkänojan ja näyttöpäätteen välissä.

Sitten on lauma poliittisia päättäjiä, jotka ovat tottuneet vaikeina aikoina vaikeroiden johtamaan kansaa kohti uusia vaikeita aikoja. Tosin heidän suosikkimantransa kuntavaalien alla on, että ”meillä on ollut sellainen tekemisen meininki”.

Meininki ei vaan ole synnyttänyt positiivisia maininkeja ja puolueiden yli tapahtunut yhteistyö on tarkoittanut enempi riitelemistä.

Ylämäessä veturin pesään pitäisi lyödä lujasti puita.

Kunnallinen hallintorakennelma on monikerroksinen ohjesääntöorganisaatio eikä se ole perustunut luottamukseen, vaan epäluottamukseen. Ollaan mieluummin koko porukalla väärässä kuin yksin oikeassa. Eikä yksi totuus ole koko totuus edes silloin, kun kaikki siihen uskovat.

Poliitikko ei ole enää kotikulmiensa ainoa lukutaitoinen, ja muiden lukutaitoisten on helppo havaita hänen tietämättömyytensä.

Politiikan pitäisi olla mahdollisen taidetta niin, että käytettävissä olevista voimavaroista saadaan syntymään mahdollisimman hyvä lopputulos.

Politiikka ei ole ihmeen odottelua tai viivytystaistelua, jossa vaikeita asioita työnnetään tulevaisuuteen. Poliittisia realiteetteja ei pidä seurata, vaan muuttaa niitä.

Alati tiukentuvien aikojen alla kunnan strateginen suunnittelujakso tapaa lyhentyä ja strategiseksi tavoitteeksi nousee kunnan itsenäisyys.

Tulevaisuus rakentuu sivistyksen, asiantuntijuuden, ammatillisen osaamisen, luovan ajattelun ja yrittäjyyden varaan. Yrittäjyyden ansioista toiset kunnat ovat omanojaisia, ja ovat siten selvinneet paremmin kuin kunnat, joiden pääasiallisena käyttövoimana on eurooppalaista huipputasoa oleva passiiviväestön määrä eli ”entisten nuorten sävellahja” – siis hyvä eläkejärjestelmämme.

Eikä yrittäjyys tarkoita vain yrityksen omistamista, vaan myös henkistä yrittäjyyttä. Menestys syntyy hyvien asioiden kierteestä.

Kuntalaki on aina ollut vain alku. Sen päällä on runsaasti harkintaa.

Asianlaita on nyt vain niin, etteivät kunnat pääse karkaamaan. Kuntakentän tulevaisuus ei tällä kertaa ole ainakaan yllätys – niin kuin ei ole yllätys, että aina kesän jälkeen on tullut syksy.

ERKKI VÄHÄMAA

Kirjoittaja on arkkitehti ja Pellervon valtuuskunnan emerituspuheenjohtaja.

Avaa artikkelin PDF