
Iranin sota läikkyy kotimaiselle traktoritehtaalle – ”Epävarmuus kasvaa”
Toimitusjohtaja Mikko Lehikoisen mukaan maataloussektorille sodasta kasautuvat ongelmat ovat sitä suurempia, mitä pidempään se kestää.Äänekoski
Valtran toimitusjohtaja Mikko Lehikoinen arvioi, että Iranin sota nostaa väistämättä monien maatalouden tuotantopanosten hintoja. Kuva: Petteri Kivimäki28. helmikuuta käynnistynyt Iranin sota vaikuttaa monin tavoin myös kotimaisen traktorinvalmistaja Valtran toimintaan.
Valtra vie Lähi-itään vain vähän traktoreita, mutta Iranin sodan monet kerrannaisvaikutukset tuntuvat silti Suomessa saakka. Valtran toimitusjohtaja Mikko Lehikoinen arvioi, että epävarmuus tilatasolla kasvaa nyt entisestään.
”Palvelemme asiakkaitamme esimerkiksi viljatiloilla sekä kotieläintiloilla. On selvää, että Iranissa käynnistynyt sota horjuttaa entisestään luottamusta talouden suureen kuvaan. On harmillista, että tilatasolla se jarruttaa suoraan investointipäätöksiä ja esimerkiksi konekannan uudistamista”, Lehikoinen pohtii.
”On selvää, että Iranissa käynnistynyt sota horjuttaa entisestään luottamusta talouden suureen kuvaan.”
Ilmeisimmät maatiloihin osuvat vaikutukset näkyvät polttoainepumpulla.
”Epävarmuus jakaantuu polttoaineen hinnassa voittajiin ja häviäjiin. Sehän riippuu siitä, oliko se tilatankki täynnä vai ei, kun Yhdysvallat ja Israel hyökkäsivät Iraniin”, Lehikoinen sanoo.
Valtran tehtaalla Äänekosken Suolahdella valmistetaan vuosittain noin 7 000 traktoria. Kuva: Petteri KivimäkiToisaalta myös kaasun hinnassa on ollut suurta nousupainetta.
”Lähi-idästä tuodaan runsaasti lannoitteita esimerkiksi Saksaan. Lannoitteiden saatavuus tulee väistämättä heikentymään siellä.”
Valtra myy runsaasti Äänekosken Suolahdella valmistettuja traktoreita eri puolille Eurooppaa. Ranska ja Saksa ovat merkittävimmät vientimaat.
”Euroopan maat ovat hyvin erilaisissa tilanteissa omassa energiabalanssissaan. Saksa on hyvin kaasuvaltainen maa, joten siellä kaasun hinnan nousu vääjäämättä iskee talouteen”, Lehikoinen summaa.
”Kulut tulevat nousemaan maatiloilla myös korkojen nousun myötä kaikkialla Euroopassa. Epäselvää sen sijaan on, miten tulopuoli kehittyy. Sehän selviää vasta satokauden jälkeen”, toimitusjohtaja summaa.
”Saksa on hyvin kaasuvaltainen maa, joten siellä kaasun hinnan nousu vääjäämättä iskee talouteen.”
Valtra kuuluu yhdysvaltalaiseen AGCO Corporation-konserniin.
”Olemme osa globaalia traktorimarkkinaa. Iranin sota hankaloittaa kansainvälisiä logistiikkaketjuja huomattavasti.”
Lehikoisen mukaan maataloussektorille sodasta kasautuvat ongelmat ovat sitä suurempia, mitä pidempään se kestää.
”Jos sota pitkittyy tai laajentuu, kielteiset kokonaisvaikutukset kasvavat entistä suuremmiksi.”
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat







