Mänty- ja kuusitukkihaluttuja puutavaralajeja
KONTIOLAHTI (MT)
Metsänomistajien liitto Järvi-Suomen alueella puukauppaa on käyty ajankohtaan nähden vilkkaasti, kertoo liiton johtaja Timo Leskinen.
Tammikuussa myytiin miljoona kuutiometriä puuta. Määrä on 40 prosenttia suurempi kuin viime vuonna samaan aikaan.
Leskinen korostaa, että sekä kysyntä että tarjonta ovat aitoja. Puumarkkinat toimivat.
”Puunmyyntisuunnitelmia on tehty tammikuussa 60 prosenttia enemmän kuin vuosi sitten samaan aikaan. Kilpailtujen leimikoiden osuus on siis suurempi kuin tammikuussa perinteisesti, jolloin leimikot ovat perustuneet yhteistyösopimuksiin.”
Etenkin mänty- ja kuusitukki ovat haluttuja puutavaralajeja.
”Kelit ovat suosineet korjuuta. Talviharvennuksia on enää mahdotonta myydä, mutta katkottua kuitupuuta kysytään hyvin.”
Versowoodin toimitusjohtajan Ville Kopran esityksen metsätalousmaksusta (MT 15.2.) Leskinen tyrmää. ”Pelkät spekulaatiot erilaisista maksuista ja veroista ovat vahingollisia ja voivat pilata hyvän puukauppavireen.”
Leskinen muistuttaa päätehakkuiden korjuun ja tukin katkonnan valvonnan tärkeydestä.
”Puukauppa jatkunee vilkkaana. Keväällä tullee olemaan kysyntää ainakin kelirikkoleimikoista, sillä puunostajien varannot sulivat syksyllä.”
SARI PENTTINEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
