Pitkän uran ulkoministerinä tehnyt Erkki Tuomioja kertoo, mitä hän pakkasi aina matkoilleen mukaan ja mikä kohtaaminen oli poikkeuksellisen vaikuttava
Tuomioja kertoo myös, lähtisikö hän vielä ulkoministerin tehtävään.Kansanedustaja Erkki Tuomioja (sd.) on tehnyt pitkän uran ulkoministerinä. 2000-luvun aikana hän ehti toimia ulkoministerinä yli 10 vuoden ajan.
Tuomioja kertoo Maaseudun Tulevaisuudelle, että jo ennen ulkoministerin tehtäviä hän on oppinut matkustamaan kevyesti. Aina Tuomioja on pyrkinyt siihen, että mukaan tulevat tavarat mahtuvat käsimatkatavaroihin.
"Se nopeuttaa matkustamista eikä tarvitse pelätä että laukku päätyy jonnekin aivan väärälle puolelle maapalloa", konkaripoliitikko huomauttaa.
Reissuille mukaan Tuomioja on ottanut luonnollisesti matkapäivien vaatiman määrän puhtaita paitoja ja alushousuja sekä lääkkeet ja hygieniatuotteet. Yleisenä ohjenuorana hänellä on matkatavaroiden pakkaamisessa ja vaatetuksen valinnassa ollut se, että matka-asu sopisi kaikkiin ohjelmassa oleviin tilaisuuksiin.
Entisen ulkoministerin matkalaukusta löytyivät myös lenkkivarusteet eli juoksukengät, urheilupaita ja -housut. Mikäli kohdemaan ilmasto sitä edellyttää, mukaan lähtivät myös verryttelyhousut.
Mielenkiintoinen yksityiskohta Tuomiojan matkalaukun sisällössä on myös matkalukeminen. Hän kertoo varanneensa matkalukemista yhden kirjan yhtä reissussa vietettävää yötä kohden. Lisäksi mukana kulki tabletti.
Tuomioja ei usko, että häntä enää nähdään ulkoministerin tehtävässä.
"Tuskin enää suostuisin sellaiseen matkaruljanssiin", hän sanoo.
Helpointa ja luontevinta kommunikointi on Tuomiojan kokemuksen mukaan ollut muiden Pohjoismaiden ulkoministerien kanssa. Hän nostaa esiin sen, että pohjoismaalaisten ministerien lisäksi kommunikointi on ollut helppoa myös erityisesti Skotlannin ja Irlannin ministerien kanssa.
Kun Tuomiojalta kysyy hänen oman ulkoministeriuransa tähtihetkiä, esiin nousevat asiat, jotka eivät ole yleensä julkisuuteen saakka päättyneet.
"Lähinnä mieleen tulevat eräät EU:n ulkoasiainnneuvoston tilanteet, joissa on joskus voinut kokea ratkaisevastikin vaikuttaneensa päätöksentekoon", hän kertoo.
Vuosien varrelta mieleen on jäänyt myös se, kun Tuomioja oli mukana Tansanian presidentin virkaanastujaisissa kunnia-aitiossa ja juhlaillallisilla ainoana valkoihoisena henkilönä. Tuomiojan lisäksi mukana olivat ainakin kymmenen Tansanian naapurimaan presidentit.
"Myös Pohjoismaiden ja kymmenen Afrikan maan ulkoministeritapaamisten keskustelut vain ministereiden kesken ovat jääneet mieleen tilaisuuksina, joissa puhuttiin avoimemmin ja suoremmin kuin EU-ministereiden kokouksissa", hän paljastaa.
Yksittäisten mieleenpainuvimpien kohtaamisten listaaminen ei ole Tuomiojalle mieluista.
"Kirjo on niin laaja, etten halua enkä osaa poimia erityisiä nimiä", hän sanoo ensin.
Lopulta konkaripoliitikko suostuu kuitenkin erikseen nimeämään yhden mieleen jääneen kohtaamisen.
"Ehkä kuitenkin (Etelä-Afrikan entinen presidentti ja Nobelin rauhanpalkinnon voittaja) Nelson Mandela on sellainen, jonka kohtaaminen oli poikkeuksellisen vaikuttava tapaus", Tuomioja toteaa.
Lue myös:
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

