Kaikkien kaveri
Suhdanteet vaihtuvat politiikassa nopeasti. Viime eduskuntavaaleissa tyrmäystappion kokenut keskusta paistattelee nyt ylivoimaisena gallup-ykkösenä.
Kun eduskuntavaaleihin on aikaa vain muutama kuukausi, hakevat kaikki puolueet asetelmia paitsi vaaleihin, myös niiden jälkeen käytäviin hallitusneuvotteluihin. Tästä on nyt eniten iloa keskustalle ja sen puheenjohtajalle Juha Sipilälle.
Sipilä on tällä hetkellä todennäköisin tuleva hallitustunnustelija ja pääministeri. Puolue toisensa jälkeen nimeääkin keskustan mieluisimmaksi hallituskumppanikseen.
Kokoomuksessa maahan haikaillaan porvarihallitusta. Vasemmistoliiton puheenjohtaja Paavo Arhinmäki taas rakentelee puheissaan keskustan ja SDP:n kanssa kansanrintamaa.
Aivan uusia ja kauniita ajatuksia keskustasta ajattelee myös vihreiden puheenjohtaja Ville Niinistö. Niinistö haluaa eroon puolueiden vastakkainasettelusta ja rakentamaan Suomeen elävää maaseutua yhdessä keskustan kanssa (MT 12.1.).
Muutos Niinistön ajattelussa on merkittävä.
Kun vaalikauden alussa vasemmistopuolueet marssivat ulos tuskaisista hallitusneuvotteluista, hallitustunnustelija, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen halusi korvata ne keskustalla. Ei ole varmaa, olisiko hallitusta syntynyt sille pohjalle muutenkaan, mutta tuolloin Ville Niinistö torjui keskustan jyrkästi.
Vihreiden tapa toimia Kataisen ja Alexander Stubbin (kok.) hallituksissa ei ollut omiaan vahvistamaan puolueen asemaa toivottuna hallituskumppanina. Kun vihreät syksyllä jätti hallituksen, julkiset surunvalittelut jäivät vähiin.
Vaali- ja hallituspeliin kuuluu, että kaikki puolueet haluavat olla nyt keskustan ja Juha Sipilän kavereita. Vihreiden ja vasemmistoliiton ongelmana saattaa olla, etteivät muut halua niiden kanssa hallitukseen ihan pienestä pakosta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
