
Viikko alkaa tavanomaisessa talvisäässä
Tulevina päivinä lauhtuminen tuo helpotusta Lapin kireisiin pakkasiin. Kuitenkin pilvisyyden ja lämpötilan ennustettavuus on melko heikko koko maassa.Säätyyppi on muuttunut pilvisempään ja hieman lauhempaan suuntaan. Eilen sunnuntaina maan eteläosa sai uutta lumipeitettä paikoin reilun 5 senttimetrin verran. Alkuviikko on kuitenkin jälleen poutainen, ja lumisateet jäävät vain paikallisiksi hiutaloinneiksi.
Tammikuun alkupuolisko on ollut koko maassa melko kylmä, Lapissa monin paikoin jopa poikkeuksellisen kylmä. Vähitellen lämpötilat laskevat kohti tavanomaisia lukemia. Etelässä sää on jo lauhtunut -5 ja -15 asteen välille, ja myös pohjoisessa kireimmät pakkaset alkavat heiketä alkuviikon aikana.
Alkuviikolla sään ennustamista hankaloittaa säämallien suuret erot pilvisyysennusteiden välillä. Pilvisyyden ennustamisen vaikeus hankaloittaa myös lämpötilan ennustettavuutta. Vaikka trendi on kohti lauhtumista, voi paikoin maan etelä- ja keskiosassakin lämpötila pudota 15 - 20 pakkasasteeseen, jos sää selkenee.
Lisäksi Lapin lauhtumisen ajankohta on epäselvä. Vielä tänään maanantaina voi paikoin olla yli 30 asteen lukemia, mutta todennäköisesti jo tiistain kuluessa lämpötila nousee pääosin -15 ja -30 asteen välille.
Kirjoittajat ovat Ilmatieteen laitoksen meteorologejaSiirry tästä MT:n sääpalveluun.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

