Liha-alan pk-yritykset peräävät tasapuolisuutta
Pienet ja keskisuuret liha-alan yritykset kaipaavat selkeämpiä ja yksinkertaisempia viranomaisvaatimuksia. Lisäksi tavoitteena on, ettei suomalaisten tuotteiden kilpailukykyä heikennettäisi kilpailijamaita tiukemmin vaatimuksin.
Tasapuolisuus nousi esille liha-alan perheyrityksiä edustavan Lihakeskusliiton 80-vuotisjuhlan yhteydessä Helsingissä perjantaina.
Liiton puheenjohtaja Seppo Korpela ja toimitusjohtaja Mari Hannuksela kertoivat, että esimerkiksi vientiin liittyvät tarkastusmaksut ovat Suomessa korkeat ja lisäksi nousemaan päin.
Joissakin muissa EU-maissa vastaavia maksuja ei peritä ollenkaan, koska viranomaiset haluavat edistää oman maan tuotteiden vientiä.
Hannuksela heittikin ilmaan kysymyksen, onko hallinnon tavoitteena hallinnoida, edistää vai rajoittaa elinkeinoa. ”Meidän mielestämme oikea tavoite olisi edistää.”
Toiseksi esimerkiksi epätasa-
arvoisista säädöksistä Korpela nosti suolapitoisuusmerkinnät. Suomalaisilta tuotteilta niitä vaaditaan, mutta tuontituotteissa niitä ei tarvitse olla.
Tasapuolisuutta tarvitaan niin kansainvälisesti katsoen kuin oman maan sisällä ja erikokoisten yritysten välillä. Samoja säädöksiä tulkitaan tällä hetkellä usein eri tavoin maan eri osissa, Hannuksela kertoo.
Korpelan mukaan liha-alan pk-yritykset ovat tähän saakka toimineet pääosin kohtuullisen kannattavasti. Niiden valtteina ovat erikoistuminen ja ketteryys.
Lähitulevaisuus kuitenkin huolestuttaa Korpelaa. ”Suomen taloustilanne on vaikea ja kuluttajien ostovoima heikkenee. Jalostavien yritysten tilanne on aika lailla sama kuin maatilojen.”
Satu Lehtonen
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
