Lidlin kampanja epäilyksiä herättävä - kansanedustajalta ilmoitus
Kansanedustaja Pertti Hakanen (kesk.) ilmoitti Lidlin harhaanjohtavasta markkinoinnista kuluttaja-asiamiehelle.
Suomen lippu koristi huhtikuussa Lidlissä norjalaisesta lohesta tehtyjen kalapyöryköiden hintalappua. Kuva: Jarkko SirkiäKansanedustaja Pertti Hakanen (kesk.) on jättänyt kuluttaja-asiamiehelle ilmoituksen kauppaketju Lidlin harhaanjohtavasta markkinoinnista. Hakasen näkemyksen mukaan Lidlin toimintaa voidaan pitää kuluttajansuojalain vastaisena tai vähintäänkin epäilyksiä herättävänä.
"Monia yksittäisiä elintarvikkeita on markkinoitu kotimaisuuteen viittaavilla merkinnöillä, vaikka tuotteet ovat olleet alkuperältään ulkomaisia. On jokaisen kuluttajan oikeus saada ostopäätöksensä tueksi luotettavaa ja vertailukelpoista tietoa."
Hakasen mukaan alkutuotannon syvän kriisin näkyessä vahvasti eri medioissa on myös syytä olettaa, että kuluttajat kohdistavat erityistä mielenkiintoa ostamiensa tuotteiden alkuperää kohtaan.
"Tällaisena aikana kotimaisuuden esilletuonnissa pitäisi olla erityisen tarkkana. Se on sekä kuluttajan että suomalaisen tuottajan etujen mukaista."
Hakanen kertoo, että myös lainsäätäjän näkökulmasta pyritään tekemään nyt kaikki voitava, jotta kotimaisten tuotteiden kilpailuedut kirkastuvat.
"Olemme jättäneet kansanedustaja Mikko Kärnän (kesk.) ja Eerikki Viljasen (kesk.) kanssa eduskunnassa toimenpidealoitteen pakkaus- ja alkuperämerkintöjen selkiyttämiseksi. Sen allekirjoitti 108 kansanedustajaa kaikista puolueista."
Hakasen mukaan kotimaisuuden epäselvä tai harhaanjohtava markkinointi ja tuotteistus ovat myrkkyä jo valmiiksi talousahdingossa oleville elintarvikkeiden tuottajille.
Lue myös aiemmat uutiset:
Lidl laskee kotimaiseksi myös Virossa tehdyn leivän
Lidl uskoo Kekkosen voimaan, Suomen lippua myös väärissä paikoissa
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
