Maatalouskomissaari Ciolos¸ suitsii ruokaketjun toimintaa
Lehmäasuihin pukeutuneet ympäristöjärjestöjen edustajat osoittivat perjantaina mieltään EU-komission edustalla Brysselissä. Ympäristöjärjestöt ovat syyttäneet EU-jäsenmaita yrityksistä vesittää komission cap-esitykseen sisältyvät tiukemmat ympäristövaatimukset. niklas holmberg Kuva: Viestilehtien arkistoBRYSSEL (MT)
EU:n maatalouskomissaari Dacian Ciolos¸ lupaa esittää ruokaketjun toimintaan uusia pelisääntöjä.
”Aikomukseni on esittää uutta lainsäädäntöä yhdessä sisämarkkinakomissaari Michel Barnierin kanssa mahdollisesti jo ensi vuoden alkupuolella”, komissaari sanoi tiistaina Brysselissä.
Reilumpia pelisääntöjä kaupan ja tuottajien välisiin sopimuksiin on EU:ssa haettu jo useamman vuoden ajan. Työssä ovat Ciolos¸in ja Barnierin lisäksi olleet mukana teollisuuskomissaari Antonio Tajani sekä kuluttaja- ja terveyskomissaari John Dalli.
Alunperin tarkoitus oli, että ruokaketjun osapuolet sitoutuisivat vapaaehtoisesti noudattamaan tiettyjä hyviä käytäntöjä. Euroopan tuottajajärjestö Copa-Cocega kuitenkin hylkäsi mallin, sillä se ei olisi järjestön mukaan antanut riittävää suojaa pientuottajille.
Ciolos¸in mukaan tuottajan aseman parantaminen on tärkeällä sijalla koko maatalousuudistuksessa.
”Tuotannon kestävyyden näkökulmasta on tärkeää, että pienetkin tuottajat pärjäävät isojen ketjujen puristuksessa.”
Brysselissä on viime päivinä liikkunut huhuja siitä, että maatalouskomissaari olisi halukas jatkamaan maitokiintiöitä vuoden 2015 jälkeenkin. Päätös kiintiöiden poistamisesta tehtiin hänen edeltäjänsä tanskalaisen Mariann Fischer Boelin aikana.
Euroopan parlamentissa markkinatoimenpiteiden valmistelusta vastaava ranskalaismeppi Michel Dantin taas esittää kiintiöiden tilalle järjestelyä, jossa tuotannon vähentämisestä maksettaisiin markkinahäiriötilanteessa tukea.
”Minulla ei ole vielä mitään valmista mallia. Kiintiöiden lopettamisesta päätettiin aikanaan, enkä ole tuomassa niitä takaisin. Se mitä olen sanonut, on että maidontuotannon pitää jatkossakin olla mahdollista myös epäsuotuisimmilla alueilla. En hyväksy tuotannon keskittymistä pelkästään parhaille alueille”, Ciolos¸ painottaa.
EU:n maatalouspolitiikan uudistusta käsitelleessä seminaarissa puhunut komissaari muistutti jälleen kerran maatalouspolitiikan yleisen hyväksyttävyyden tärkeydestä.
”Politiikan pitää olla sellaista, että päättäjien lisäksi myös kansalaiset ja kuluttajat voivat laajasti tukea sitä.”
Hyväksyttävyyttä lisääviä esityksiä ovat komissaarin mielestä esimerkiksi tuen kohdistaminen aktiiviviljelijöille, maatalouden ympäristövaatimusten kiristäminen ja monipuolisemmat vaikutukset kaikkiin maaseudun elinkeinoihin.
Erityisen tiukasti hän pitää kiinni nuorten viljelijöiden tukemisesta sekä niin sanotusta viherryttämisestä.
”Yksityiskohdista voidaan keskustella, mutta voin taata, että maatalousuudistuksessa on mukana jonkinlainen ympäristöelementti. Maataloustuotannon kilpailukykyä ei voida parantaa, ellei samalla pidetä huolta luonnon kestävyydestä”, komissaari muistuttaa.
Ciolos¸in mukaan Euroopan vaikea taloustilanne korostaa maatalouden merkitystä uuden kasvun ja työpaikkojen luomisessa.
”Maatalouspolitiikka voi olla avain elpymiseen. Irlannin ja Kreikan esimerkit todistavat, että maatalouselinkeinot voivat kasvaa ja luoda uusia työpaikkoja myös vaikeassa taloudellisessa tilanteessa.”
Maataloustuotteet ovat komissaarin mukaan Euroopalle myös yhä tärkeämpi vientiala.
”On hyvä muistaa, että viime esimerkiksi vuonna EU:n maatalousvienti vastasi arvoltaan noin tuhatta Airbus-lentokonetta.”
NIKLAS HOLMBERG
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
