Anneli Jäätteenmäki ei asetu enää ehdolle eurovaaleihin
Entisen pääministerin mukaan luopumiseen liittyy sekä haikeutta että vapauden tunnetta.
Pitkään kansanedustajana toiminut Anneli Jäätteenmäki ei asetu enää ehdolle eurovaaleissa. Kuva: Fred MARVAUXEuroparlamentaarikko Anneli Jäätteenmäki (kesk.) ei asetu enää ehdolle ensi kevään eurovaaleissa.
"On aika antaa tilaa uusille voimille", hän kirjoittaa verkkosivuillaan.
"Päätös olla asettumatta ehdolle vaati kypsyttelyä. Luopumiseen liittyy sekä haikeutta että vapauden tunnetta."
Hän ei kerro tulevaisuuden suunnitelmistaan. Ensi kevään eurovaalien aikaan Jäätteenmäki on ollut 32 vuoden ajan kansalaisten valitsemana edustajana.
63-vuotias Jäätteenmäki on ollut europarlamentin jäsen vuodesta 2004. Hän oli keskustan kansanedustajana vuosina 1987–2004 ja lyhyen ajan pääministerinä vuonna 2003.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
