Hankala vieraslaji Suomen saloilla
Suomen saloille on pesiytynyt hankala vieraslaji, Homo sapiens reservaticus, luontoaktivisti, ekohihhuli, luontoliittolainen, häiriödynaamikko, populaatiomatemaatikko. Yhdellä lajilla on monta nimeä, mutta vain yksi ja sitäkin pyhempi tarkoitus.
Se on hurmoshenkinen neitseellisen äitiluonnon suojelu, jossa ei kaihdeta kaivinkonetta eikä edes räjähdysaineita, kun vanhempi yliopistoerikoistutkija jäljittelee luonnon häiriöiden, kuten kulon, trombin tai tulvan dynamiikkaa.
Metsähallitus korosti osallistavan suunnittelun merkitystä takavuosina, mutta minusta tuntuu, että asia on vaipumassa monen muun vierasmaisen villityksen joukkoon valtaisan paksuun unohduksen mappiin.
Syy voi olla se, etteivät osallistamisen tilaisuudet oikein vetäneet väkeä. Toinen syy voi olla, ettei haluta osallistaa tyhmää rahvasta populaatio- tai luonnonhäiriödynamiikan vaikeaselkoisuuksiin.
Homo sapiens reservaticuksen jaloin ominaisuus onkin oikeassa olemisen armolahja ja voima. Se on niin suuri, että monet metsän ja riistan tutkijat varovat kantojaan. Viheroppien, älyttömimpienkään, vastustukseen ei hevin lähdetä.
Samaa oli paljon 1970-luvun yhteiskuntatieteellisessä keskustelussa, punaoppinen oli oikeaoppinen, moni vaikeni pysyäkseen apurahojen jakojonossa.
Useat 1970-luvun punasoturit vartioivatkin nyt uljaasti viherlinnakkeita.
Hassin Satukin pääsi itärajan takaisesta aatemaailmastansa ja varjelee meitä rikin myrkyiltä, vaikka hengitämme niitä murto-osan verrattuna Välimeren rantaväkeen.
Olisi ollut somaa osallistaa esimerkiksi metsästäjät kansallispuistojen suunnitteluun.
On ääri-irvokasta saarnata luonnon monimuotoisuudesta alueilla, joille hirvet kokoontuvat metsästykseltä suojaan ja syövät haavat, pihlajat, koko pajun suvun ja koivut maita myöten nilelle.
Näin kävi Pisavaarassa, näin käy Seitsemisessä ja monessa muussa monimuotoisuususkon pyhäkössä.
Luontoarvojen tietoinen päästäminen hirven leukoihin on noloa, kallistakin, vaikka luontoväki pitääkin valtion maata, puuta ja vettä ilmaisina. Niiden käyttökielto ymmärretään ilmaiseksi, jopa tuottoisaksi.
Yhtä irvokasta on jättää kansallis- tai luonnonpuiston linnut ja sammakot supien ja minkkien rehuksi. Tosin hirven pyynnin kielto ei kyllä lisää metsästäjän intoa pyytää pienpetojakaan.
Veden nosto metsästä pitkään leipänsä ja virkistyksensä saaneen miehen hillasuolle on rikos. Kuka tutkisi, kuka hutkisi? Rohkenen toivoa apua valtiontalouden tarkastusvirastolta.
Homo sapiens reservaticuksen sakeat parvet Metsähallituksen luontopalvelussa ahertavat ympäristöministeriön tulosohjauksessa ja alaisuudessa. Kytkyt aktivistien järjestöihin ovat tiiviit. Rahaa riittää värkkäilyyn vanhojen johdintolppien sukeltelusta muutaman vuoden välein toistuvaan lepikon kaatojuhlaan.
Iso joukko löytää mistä vain jotain luonnonsuojelullisesti arvokasta, joka estää hakkuun, tien tai talon teon. Jos ei liito-oravaa, niin lepakon, jos ei sitä, niin uposkuoriaisen tai rupikonnan kutua.
Ville Niinistön joukot ajavat vähä vähältä Etelä-Suomen valtion maat hakkuiden ja metsästyksen ulottumattomiin. Metsähallituksen metsätalouspuolen kaverit ovat kertoneet, että kaikki suojelun arvoinen on suojeltu. Uskon heitä.
Se ei riitä Homo sapiens reservaticukselle. Hän kaataa männyn taimikon ja pinotavarametsän nurin ja tuikkaa kasken tuleen. Siihen kohtuun äitiluonto kasvattaa uuden neitseen, ihmistoimilta suojatun.
Eipä ole pyydetty kylien naisia ja miehiä moisen suunnitteluun osallistumaan. Onkohan edes eduskunta tietoinen, miten laajalti Homo sapiens reservaticus tuhoaa yhteistä omaisuutta?
Puutavara-autoyrittäjä epäili minulle, että tämän kaiken takana olisi yhteisymmärrys Niinistön suvussa. Tuohon en usko, Sauli-setä ei vain tiedä, miten veljenpojan organisaation rönsyt syövyttävät elinvoimaa maaseudusta.
Metsiä suojeltuu hakkuilta luontojaan laajat alat eikä laho lopu. Ojitettuja soita umpeutuu ilman patojakin kohti luonnontilaa. Olisikohan verkkaisan vakaa Luojamme tässäkin työssä etevämpi kuin patoa piirtävä ennallistaja?
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
