Paulig-konsernin liikevoitto ja liikevaihto kasvoivat viime vuonna
Viimeisen puolen vuoden aikana Paulig on seitsenkertaistanut nyhtökauran tuotantomäärän.Paulig-konsernin liikevaihto oli viime vuonna, 140-vuotisjuhlavuotenaan noin 917 miljoonaa euroa. Liikevaihto kasvoi hieman yli prosentilla edellisvuodesta.
Konsernin liikevoitto oli viime vuonna lähes 77 miljoonaa euroa, kun vuonna 2015 se oli noin 64 miljoonaa euroa. Kaikki Pauligin neljä divisioonaa saavuttivat tai ylittivät tavoitteensa.
Pauligin mukaan liiketulos ei ole suoraan vertailukelpoinen, sillä vuonna 2015 myytiin teollisuusmausteet-divisioona ja ostettiin Risenta AB. Viime vuonna yritys osti nyhtökauraa valmistavan Gold&Green Foodsin osake-enemmistön.
"Viimeksi kuluneen puolen vuoden aikana nyhtökauran tuotantomäärä on seitsenkertaistunut, joten tuotetta on jo paremmin saatavilla kaupan hyllyissä. Olemme myös huomanneet, että kuluttajien kiinnostus nyhtökauraa kohtaan lisääntyy edelleen. Kasvisruokatrendi on tullut jäädäkseen", toteaa konsernijohtaja Jaana Tuominen.
Pauligilla on työntekijöitä yli 1 900. Sen myynnistä lähes 60 prosenttia tulee Pohjoismaista ja hieman yli 40 prosenttia muilta markkina-alueilta.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

