Kysely: Suomalaisista suurin osa haluaa tuotanto- ja turkiseläimille päivittäisen liikkumismahdollisuuden usean neliömetrin alalle
SEY pitää tulosta vahvana viestinä uutta eläinsuojelulakia valmisteleville päättäjille.
MTK ja Suomen Sikayrittäjät ovat valmiita luopumaan emakoiden tiineytyshäkeistä siirtymäajalla. Kuva: Juha SinisaloYlivoimainen enemmistö suomalaisista on sitä mieltä, että tuotanto- ja turkiseläinten tulisi päästä liikkumaan päivittäin usean neliömetrin alueella. Suomalaisista 53 prosenttia on erittäin ja 27 prosenttia melko samaa mieltä väittämän kanssa.
Tiedot käyvät ilmi Suomen eläinsuojelu SEY:n teettämästä ja Taloustutkimuksen syyskuussa 2019 tekemästä kyselytutkimuksesta, johon vastasi 1 003 henkilöä eri puolilta Suomea.
"Suomalaisten mielestä eläimillä pitää olla itsestään selvästi oikeus liikkumiseen. Neljä viidestä suomalaisesta haluaisi päästää tuotanto- ja turkiseläimet pois ahtaista häkeistä ja parsista ja tarjota niille mahdollisuuden liikkua nykyistä huomattavasti enemmän", SEY:n toiminnanjohtaja, eläinlääkäri Kati Pulli painottaa.
"Tämä on vahva viesti uutta eläinsuojelulakia valmisteleville päättäjille."
Erityisen vahvasti vapaamman liikkumisen puolella ovat naiset ja nuoret. Naisista 92 prosenttia on erittäin tai melko samaa mieltä väittämän kanssa. Miehistäkin enemmistö oli samaa mieltä, 69 prosenttia.
Naisista eri mieltä väittämän kanssa on vain 2 prosenttia vastaajista ja miehistä 12 prosenttia. 15–24 -vuotiasta liikkumisoikeutta kannattaa 83 prosenttia ja 25–34 -vuotiaista 85 prosenttia suomalaisista.
"Miljoonia tuotanto- ja turkiseläimiä vuosittain pidetään ahtaissa häkeissä tai muissa liikkumisen estävissä rakenteissa. Suurta osaa munijakanoista ja kaikkia turkiseläimiä pidetään koko niiden elämän ajan ahtaassa, verkkopohjaisessa häkissä. Emakkosikoja pidetään noin puolet elämästään kääntymisen ja liikkumisen estävässä häkissä", Pulli kuvailee.
"Lähes puolta Suomen lypsylehmistä pidetään jopa 10 kuukautta vuodesta kytkettyinä parteen, jossa ne voivat valita seisomisen tai makaamisen välillä. Tämä on suomalaisten mielestä väärin, ja asiaan on saatava parannus."
Tutkimuksessa kysyttiin: ”Suomessa pidetään miljoonia tuotanto- ja turkiseläimiä pienessä häkissä tai tilassa, jossa liikkuminen ei ole mahdollista. Kuinka samaa tai eri mieltä olette seuraavan väittämän kanssa?"
"Tuotanto- ja turkiseläinten pitäisi päästä liikkumaan päivittäin usean neliömetrin alueella."
"5) Erittäin samaa mieltä, 4) Melko samaa mieltä, 3) Ei samaa eikä eri mieltä, 2) Melko eri mieltä, 1) Täysin eri mieltä, Ei osaa sanoa.”
Tutkimuksen virhemarginaali on enimmillään 3,2 prosenttiyksikköä.
SEYn tämän vuoden Eläinten viikon teemana on "Yksikään eläin ei ole häkkieläin". SEY avaa 30.9. vetoomuksen tuotantoeläinten häkkikasvatuksen kieltämiseksi.
Lue lisää:
Kaikki Valion päämaidot ovat pian vapaan lehmän eli pihattolehmän maitoa
Vapaaporsitus yleistyy Suomessa vauhdilla: "Ei tämä välttämättä ole niin iso mörkö kuin pelätään"
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
