Sote-valiokunnan kokous päättyi erimielisyyksiin – keskustaedustajan mukaan tunnelma oli kaoottinen
Kokous ei päässyt ratkaisuun käsittelyaikataulusta. Hallitusryhmät olivat ehdottaneet valiokunnan työn jatkamista henäkuun 6. päivään saakka.
Hannakaisa Heikkinen arvioi, että olisi hyvä tarkastella sitä, onko sosiaali- ja terveysvaliokunta toimintakykyinen. LEHTIKUVA / EMMI KORHONENEduskunnan sosiaali- ja terveysvaliokunta ei päässyt tänään ratkaisuun sote-uudistuksen käsittelyaikataulusta, vaan kokous päättyi julkisiin erimielisyyksiin.
Hallitusryhmät olivat ehdottaneet valiokunnan työn jatkamista 6. heinäkuuta saakka, kertoi valiokunnan varapuheenjohtaja, hallituspuolue keskustan Hannakaisa Heikkinen kokouksen jälkeen.
Heikkisen mukaan valiokunnan puheenjohtaja, oppositiopuolue SDP:n Krista Kiuru ei sallinut äänestystä asiasta vaan lopetti kokouksen.
"En ole koskaan ollut valiokunnassa tai missään kokouksessa, että jos on kannatettuja esityksiä, niin puheenjohtaja lopettaa kokouksen ilman, että saadaan äänestää", keskustan Heikkinen sanoi medialle valiokunnan kokouksen päätyttyä puolenpäivän maissa.
Heikkisen mukaan olisi hyvä tarkastella sitä, onko sosiaali- ja terveysvaliokunta toimintakykyinen.
"Tunnelma oli erittäin kaoottinen tuossa kokouksessa", hän arvioi.
Kiurun mukaan valiokunta ei ollut vielä lähelläkään sitä, että asiasta olisi päästy äänestämään.
Valiokunnan seuraava kokous on juhannuksen jälkeen maanantaina. Valiokunnalla on tässä vaiheessa kokousvarauksia ensi viikon loppuun saakka.
Pääministeri Juha Sipilä (kesk.) sanoi eilen STT:lle, että nykyisen sote-aikataulun pitäminen vaatii sosiaali- ja terveysvaliokunnan mietintöluonnoksen valmistumista ensi kuun loppuun mennessä.
Valiokunnan puheenjohtaja Krista Kiuru toivoi aamupäivällä kokoustauolla, että hallitus ei kovin paljon ohjaisi eduskunnan työtä sote-uudistuksessa.
"Eduskunnan ja hallituksen välillä kulkee sellainen hyvän tahdon palomuuri, joka tarkoittaa sitä, että eduskunta päättää omista aikatauluistaan itse", Kiuru sanoi eduskunnassa, kun häneltä kysyttiin Sipilän kommenteista.
Valiokunnassa on ollut erimielisyyttä muun muassa siitä, minkä verran valiokunnan tarvitsee kuulla asiantuntijoita hallituksen antamasta sote-vastineesta. Hallitus antoi vastineensa sen jälkeen, kun perustuslakivaliokunta oli tämän kuun alussa vaatinut hallituksen valinnanvapausesitykseen muutoksia.
Pääministeripuolue keskusta on ollut sitä mieltä, että sosiaali- ja terveysvaliokunta ei enää juuri tarvitse kuulemisia valmistellakseen mietintönsä. Puolue on näin halunnut vauhdittaa asian käsittelyä ja sitä, että sote- ja maakuntauudistus ei lykkäytyisi kerta toisensa jälkeen.
"Joka tapauksessa puhutaan pienestä määrästä (kuulemisia valiokunnassa), koska (hallituksen) vastine on hyvä ja kattava ja antaa moniin asioihin itsessään selkeät vastaukset", vastasi keskustan Heikkinen keskiviikkona kysymykseen asiantuntijakuulemisten tarpeellisuudesta.
Sosiaali- ja terveysvaliokunta laatii ensin mietintöluonnoksen ja lähettää sen vielä perustuslakivaliokunnan arvioitavaksi. Sen jälkeen sote-valiokunnan on määrä laatia lopullinen mietintö, josta eduskunta äänestää.
Sote-äänestysten aikataulu vaikuttaa mahdollisten maakuntavaalien ajankohtaan. Oikeuskanslerinviraston näkemyksen mukaan sote- ja maakuntauudistus pitäisi hyväksyä noin puoli vuotta ennen kuin maakuntavaalit voidaan pitää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
