EU on palkintonsa ansainnut

Tieto Nobelin rauhanpalkinnon myöntämisestä Euroopan unionille ei välttämättä

lämmittänyt kaikkien suomalaisten mieliä.

Eliitti se taas hymistelee toisilleen, kun

talous syöksyy ja kansa maksaa.

EU:sta ei tule suomalaisille yleensä ensimmäisenä mieleen rauha, vaan pikemminkin

byrokratia, turhat direktiivit ja tuet Etelä-

Euroopan maille.

Perjantaina tässä lehdessä kerrottiin

belgialaisista viljelijöistä, joiden murheena ovat jatkuvasti pelloista löytyvät ensimmäisen maailmansodan aikuiset pommit ja luurangot.

Se on hyvä muistutus, mistä EU on lähtenyt liikkeelle.

Suomessa sotia muistellaan asiaankuuluvalla

hartaudella. Suurin osa suomalaisista lienee jo antanut anteeksi venäläisille, mutta pelko ja epäluulo naapuria kohtaan elää vahvana.

Saksalla ja Ranskalla on samanlainen historia, paitsi että se on paljon raaempi.

Eurooppa on täynnä hautausmaita ja entisiä keskitysleirejä. Lähes jokaisella on suvussaan joku sodissa ja kansanmurhissa kuollut. Silti ranskalaiset eivät pelkää, koska Saksa tulee

kolmannen kerran, eikä Belgian tarvitse pitää varastoissaan jalkaväkimiinoja tai piikkilankaa.

Viime talvena Puolan ulkoministeri Radoslaw Sikorsky vaati Saksaa ottamaan johdon käsiinsä

euron ja EU:n pelastamisessa. Se on paljon

sanottu, kun ottaa huomioon, mitä eräs

saksalainen ulkoministeri vuonna 1939 sopi Puolan kohtalosta.

Suomalaiset ehkä kokevat historiansa

Keski-Euroopasta erillisenä, mutta sitä se ei ole ollut. Talvisota syttyi samaisen Ribbentrop-Molotov -sopimuksen seurauksena. Muutaman kuukauden Suomi pärjäsi omillaan, mutta sota päättyi ajoissa, koska Britannia ja Ranska

lupasivat apua.

Jatkosotaan mentiin ja siitä selvittiin Saksan

tuella. Sodan jälkeen oltiin taas hetki yksin, kunnes Kekkonen alkoi neuvostoystävyyden kulisseissa hivuttaa Suomea kohti yhdentyvää Eurooppaa.

Vuonna 1994 moni suomalainen äänesti

historia mielessään.

EU-Suomessa naapurin uhitteluun voi

suhtautua astetta huolettomammin.

Ulkopolitiikassa EU:ta arvostellaan

heikkoudesta, mutta juuri siksi se ansaitsee rauhanpalkinnon.

Yhdysvallat on yksi historian sotaisimpia imperiumeja, joka pitää yllä kidutuskeskuksia

ja massiivista turvallisuuskoneistoa. Venäjä uhittelee naapureilleen ja liukuu kohti yksinvaltiutta. Se kauppaa aseita ja ydinteknologiaa diktaattoreille, jotka sortavat omaa kansaansa.

Kiina on läpeensä korruptoitunut sekoitus

äärikapitalismia ja äärikommunismia, joka

teloittaa tuhansia toisinajattelijoita

vuodessa.

EU on maailman suurin kehitysavun antaja

ja kauppamahti. Se paasaa ihmisoikeuksista

väsymiseen asti ja painostaa lähialueita

demokratiaan.

Kävelen päivittäin töihin Euroopan parlamentin ohitse.

Istuntosalin edustalla on 27 lipputankoa.

Ensimmäisessä liehuu entisen maailmanvaltiaan Britannian lippu, sitten on entinen emämaa Ruotsi ja pieni mutta vahvan luottoluokituksen Suomi. Seuraavana silmä osuu 1970-luvulla sotilasdiktatuurista vapautuneeseen Portugaliin. On vanhoja itäblokin maita, itsetietoinen Ranska ja entinen Viron neuvostotasavalta. Ensi kesänä lippuriviin liittyy

Jugoslavian hajoamissodista toipunut Kroatia.

EU-kriitikot sanovat, ettei unioni voi toimia, kun on niin paljon jäsenmaita, kieliä ja erilaisia kulttuureja.

Joka aamu talo kuitenkin täyttyy mepeistä

ja avustajista, valiokunnat istuvat, tulkit

kääntävät, lobbarit lobbaavat, seminaareja

pidetään, kompromisseja väännetään ja mepit äänestävät.

Lait ja direktiivit eivät koskaan miellytä kaikkia. Kaikki eivät myöskään noudata niitä yhtä tunnollisesti. Silti moni asia toimii.

Kännykkäpuhelut ja lentoliput maiden

välillä halpenevat, autojen kulutus pienenee, työvoimapulasta kärsivälle maaseudulle

saadaan lääkäreitä ja lomittajia muista

EU-maista ja suomalaisnuorten opiskelu ja työnhaku ulkomailla helpottuu.

Kaikista väännöistä huolimatta myös maataloutta harjoitetaan edelleen sekä Sisiliassa että Utsjoella.

EU on byrokraattinen. Se maksaa ja tuntuu ihmisistä vieraalta.

Siitä huolimatta se on rauhanomaisin,

sivistynein ja demokraattisin tapa hoitaa eri kansojen välisiä asioita, mikä ikinä on keksitty.

niklas.holmberg@

maaseuduntulevaisuus.fi

Avaa artikkelin PDF