Harva kouluttautuu omalla kustannuksella
Yksi koulutuspäivä maksaa ilman mahdollisia päivärahoja, matkakuluja ja tuuraajan palkkaa 100–200 euroa.
Jos kuljettajalla ei ole kurssit maksavaa työantajaa tai hänen päätyönsä on esimerkiksi maanviljelys, ammattiajopätevyyden hankkiminen voi jäädä tekemättä.
Kuljettajien vuokraustoiminta lisääntynee 10.9. jälkeen.
”Vakituisten kuljettajienkin kouluttaminen maksaa melkoisesti, joten emme pysty kouluttamaan kausityöntekijöitä tai kuljettajia, jotka pystyisivät ajamaan vain satunnaisesti muun työn ohessa. Tuuraajien saaminen vaikeutuu syksyllä melkoisesti”, uskoo hämeenlinnalaisen Metsä-Mattila Oy:n toimitusjohtaja Juha Metsä-Mattila.
Metsä-Mattilalla on kymmenkunta vakinaista työntekijää, mutta koneurakointia sekä kiinteistön- ja tienhoitoa tekevän yrityksen kuljettajamäärä lähes tuplaantuu kesällä.
”Harva satunnaisesti ajava kuljettaja hankkii itselleen ammattipätevyyden omalla kustannuksella. Muutama tuttu yrittäjä onkin miettinyt, pystyykö toimintaa jatkamaan nykyisessä laajuudessa sen jälkeen, kun kausiavun saanti vaikeutuu.”
Koneyrittäjä peräänkuuluttaa samaa kuin maa- ja metsätalousala: liikennetraktoriin liittyvät ajo-oikeus- ja polttoainesäädökset pitää saada selviksi ja yksiselitteisiksi.
PEKKA VIRTANEN
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
