Perussuomalaisten eduskuntaryhmä hajoaa kahtia – Soini perustaa "Uuden vaihtoehdon"
Mukana ovat kaikki perussuomalaisten ministerit.Perussuomalaisten väistynyt puheenjohtaja Timo Soini ja joukko puolueen kansanedustajia eroavat perussuomalaisista. Mukana ovat Soinin lisäksi kaikki muut ministerit, muun muassa työministeri Jari Lindström, puolustusministeri Jussi Niinistö, ja eurooppaministeri Sampo Terho.
Kokoomuksen Petteri Orpo sanoi Twitterissä uutta ryhmää.
"Voimakas irtiotto Halla-ahon PS:stä. Aavistelin että lähtijöitä on, mutta tapa ja määrä hätkähdyttävät. Kunnioitettava ja rohkea päätös", kirjoitti Orpo.
Vasemmistoliiton puheenjohtaja Li Andersson totesi, että veikkaukset PS:n hajoamisesta kävivät toteen. Jos Sipilä kokoaa hallitusta tältä pohjalta, linja pysyy nykyisellään.
Kansanedustajat perustavat uuden eduskuntaryhmän nimeltä Uusi vaihtoehto.
Perussuomalaisista irtautuneeseen uuteen eduskuntaryhmään kuuluu 20 kansanedustajaa. Uusi vaihtoehto -ryhmää johtaa Simon Elo. Varapuheenjohtaja on Tiina Elovaara.
Ryhmään kuuluu eduskunnan puhemies Maria Lohela sekä kaikki nykyiset perussuomalaisministerit.
Lisäksi ryhmään kuuluvat muun muassa Vesa-Matti Saarakkala, Kimmo Kivelä, Kari Kulmala, Ritva Elomaa, Hanna Mäntylä ja Pentti Oinonen.
Soinin perustama ryhmä jatkaisi mielellään Juha Sipilän (kesk.) hallituksessa entisellä ohjelmalla. Jos Uusi vaihtoehto olisi mukana keskustan ja kokoomuksen johtamassa hallituksessa, hallituksella olisi eduskunnassa 106 edustajaa.
Simon Elo sanoo, että on mahdollista, että ennen seuraavia vaaleja perustetaan uusi puolue.
Työministeri Jari Lindström sanoi, että lauantain jälkeen heillä ei ollut poliittista kotia. Puoluetta nyt johtavat voimat eivät edusta hänen äänestäjiään.
Kansanedustaja Kari Kulmala ilmoitti aiemmin eroavansa perussuomalaisista, kertoi Karjalainen. Lehden mukaan Kulmala kertoi asiasta Facebookissa.
Perussuomalaisten varapuheenjohtaja Laura Huhtasaari sanoi, että hänellä ei ole tiedossa kuin yksi henkilö, joka olisi jättämässä puolueen.
Hän toivoo, että Kari Kulmala vielä harkitsee päätöstään uudelleen.
Uusi vaihtoehto:
Simon Elo
Sampo Terho
Vesa-Matti Saarakkala
Kimmo Kivelä
Timo Soini
Jari Lindström
Martti Mölsä
Ari Jalonen
Anne Louhelainen
Kari Kulmala
Pirkko Mattila
Jussi Niinistö
Ritva Elomaa
Kaj Turunen
Tiina Elovaara
Lea Mäkipää
Hanna Mäntylä
Maria Lohela
Reijo Hongisto
Pentti Oinonen
Otsikkoa korjattu 13.25. Soini ei johda uutta eduskuntaryhmää, vaan on perustamassa sitä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

