Kasvihuonetuen haki sähköisesti lähes puolet
Lähes puolet kasvihuonetukea hakeneista teki hakemuksensa Vipu-palvelussa, Maaseutuvirasto Mavi tiedottaa. Sähköisen hakemuksen jätti 439 hakijaa.
Kasvihuonetuotannon tuki oli tänä vuonna ensimmäistä kertaa haettavissa sähköisesti. Se oli samalla Vipu-palvelun ensimmäinen elykeskuksesta haettava tuki. Tähän asti Vipu-palvelussa on voinut palauttaa vain kunnista haettavien tukien hakemukset.
Mavin mukaan tuenhakijoiden sähköisestä hausta antama palaute oli positiivista. Palautetta antaneet kertoivat Vipu-palvelun toimivan oivallisesti. Lisäksi se koettiin selkeäksi, hyödylliseksi ja helppokäyttöiseksi.
Kaikki palautteen antaneet ilmoittivat hakevansa myös ensi vuonna tukea sähköisesti.
Kasvihuonetuotannon tuen sähköinen haku päättyi 28. helmikuuta.
Eniten kasvihuonetuotannon tuen hakijoita on Pohjanmaan ja Varsinais-Suomen elykeskuksien alueilla. Varsinais-Suomessa valtaosa tuenhakijoista jätti hakemuksensa Vipu-palvelussa.
Mavi kannustaa myös niitä tuenhakijoita tekemään hakemuksensa ensi vuonna sähköisesti, jotka vielä jättivät hakemuksensa paperilomakkeella. Mavin mukaan Vipu-palvelussa ovat ensi vuoden tukihaussa valmiina kaikkien, myös paperilla tukea hakeneiden, kasvihuonetiedot.
MT
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
