Työllisyys ja ikäihmisten asiat kiinnostavat pohjoisessa Keski-Suomessa: "Kyllä haittamaahanmuuttoa on vähennettävä"
Karstulalainen Satu Koskinen sai kimmokkeen poliittiseen vaikuttamiseen työstään ikäihmisten parissa.Pureva viima puhaltaa Saarijärven K-marketin edustalla maaliskuisena talvipäivänä.
Hernekeittotykit on ajettu asemiin ja perussuomalaisten vaalikojut ovat pystyssä.
Eduskuntavaaliehdokas Satu Koskista hymyilyttää, sillä hän on juuri saanut uuden tukijan.
"Lupaan äänestää ja vielä hankkia sulle hyvän määrän ääniä, jos lupaat puolustaa meidän ikäihmisten asiaa. Nämä viimeaikaiset uutiset vanhustenhoidosta ovat karmaisevia", saarijärveläinen Veikko Hiironen sanoo.
Kun keskustelu etenee, paljastuu Hiirosesta konkaripoliitikko.
"Olin SMP:n toiminnassa jo 1960-luvulla ja Veikko Vennamon luottomies. 1970-luvulla olin SMP:n kansanedustajaehdokkaana", Hiironen muistelee.
Kun SMP lakkautui ja perussuomalaiset perustettiin sen raunioille 1995, jatkoi Hiironen uudessa puolueessa.
" Timo Soini oli minun oppipoikani, mutta hän petti puolueen. Jussi Halla-aho on hyvä ja älykäs puheenjohtaja."
Perussuomalaisten puoluehajaannuksen ja Halla-ahon valtaannousun jälkeen maahanmuuton vastustaminen on saanut yhä hallitsevamman roolin puolueen politiikassa..
"Kyllä haittamaahanmuuttoa on vähennettävä. Ne rahat pitäisi laittaa vanhuspalveluihin", Koskinen linjaa.
Sanoma uppoaa ikääntyneeseen kuulijakuntaan. Rollaattoria työntävä mummo toteaa, että oman kansan asiat täytyy laittaa ensin kuntoon ja vasta sitten auttaa muita.
"Olen kriittinen tällaiseen maahanmuuttoon, mitä viime vuosina on ollut. Korostan kuitenkin itse enemmän sosiaaliasioita, vanhuspalveluita ja maaseudun asioita", Koskinen kertoo.
Karstulalainen Koskinen on hoiva- ja kotipalveluyrittäjä sekä lähihoitaja.
"Ikäihmisten asiat ovat itselleni tärkeitä, ja niiden kanssa olen päivittäin tekemisissä työssäni. Sieltä tuli kimmoke, että miksen minäkin voisi lähteä vaikuttamaan ja parantamaan vanhuspuolen asioita.”
Matka jatkuu Kannonkoskelle.
Pienen maaseutukunnan kylänraitti on hiljainen.
Paikallinen puolueaktiivi Sirpa Sinettä saapuu torille kannustamaan Koskista.
"Uskon, että Satu saa hyvän äänimäärän ja puolue menestyy valtakunnallisesti. Perussuomalaiset on nyt nosteessa. Kunhan vain Laura Huhtasaari malttaisi pitää suunsa kiinni, siitä naisesta en tykkää yhtään", Sinettä pamauttaa.
Kannonkoskelainen Jukka Kainulainen kertoo olevansa keskustan miehiä, mutta vaihtaa mielellään ajatuksia eri puolueiden ihmisten kanssa.
"Tänne maaseudulle tarvitaan kipeästi lisää työpaikkoja ja väestö ikääntyy. Kaikkien poliitikkojen eri puolueista täytyy vetää näissä samaan suuntaan."
Koskisen kampanjakiertue päättyy kotikuntaansa Karstulaan.
Esillä ovat jälleen pohjoisessa Keski-Suomessa tutut aiheet: työllisyys ja vanha väestö.
"Työpaikkoja ei täällä hirveästi ole. Paljon aina luvataan vaalien alla, mutta sitten ne lupaukset tuppaavat unohtua", Signe Pekkanen pohtii.
"Kela-kyydit ovat menneet täällä aivan sekaisin. Maaseudun taksipalvelut on sotkettu", Sisko Sorsa valittelee.
Koskisen mielestä taksipalvelu-uudistus pitäisi perua.
"Ennen systeemi oli parempi, kun ikäihmiset saattoivat aina kutsua saman tutun taksin. Siihen pitäisi palata."
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat

