Merimetsojen määrä kasvoi viidenneksellä
UUSIKAUPUNKI (MT)
Merimetsojen pesiä löydettiin kesän aikana suoritetuissa laskennoissa 19 prosenttia enemmän kuin viime vuonna, yhteensä 24 000, Suomen ympäristökeskus tiedotti perjantaina.
Suurimmat yhdyskunnat sijaitsivat Merikarvialla, Uudessakaupungissa ja Luvialla. Merikarvialla pesiä on 4 120, Uudessakaupungissa 2 670 pesää ja Luvialla 1 770. Kaikista pesistä yli puolet sijaitsee suojelualueilla.
Maatalous- ja ympäristöministeri Kimmo Tiilikainen (kesk.) lupaa perustaa elokuun aikana selvitysryhmän pohtimaan miten merimetsojen aiheuttamat ongelmat voidaan ratkaista.
Hän tutustui perjantaina merimetsojen valtaamaan Urpoisten saareen Uudenkaupungin edustalla. "Nyt täytyy panna parhaat voimat pohtimaan, miten löydetään kaikkia osapuolia tyydyttävä ratkaisu."
Tiilikainen ei suoraan ottanut kantaa siihen, onko merimetsojen kanta kasvanut liian suureksi. EU:n lintudirektiiviin pitäisi hänen mukaansa kuitenkin saada joustavuutta.
"Paikallisesti ongelmat ovat isoja kalastukselle, kalankasvatukselle ja virkistyskäytölle. Toisissa paikoissa ongelmaa taas ei ole juuri lainkaan", paikallisten kalastajien murheita kuunnellut ministeri pyöritteli.
Merimetso on kokonaan rauhoitettu direktiivin ja luonnonsuojelulain perusteella.
Niklas Holmberg
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
