METSÄLLÄ Ensimmäinen saalis
Kävelin yksin pitkin metsää. Syksy oli jo pitkällä, mutta maa oli enimmäkseen musta. Lunta oli vain siellä täällä. Etsin katseellani valkoisia läikkiä. Tiesin, että jänikset olivat jo vaihtaneet talviturkkiin, joten ne olisi helppo nähdä. Kannoin käsissäni isäni haulikkoa. Mietin, mitä tapahtuisi, jos jänis lähtisi nenäni edestä. Uskaltaisinko ampua vai jänistäisinkö.
En ollut ampunut haulikolla kuin muutaman kerran, enkä koskaan liikkuvaan maaliin. Selässäni minulla oli isäni lintukivääri siltä varalta, että näkisin jäniksen ennen kuin se huomaisi minut. Toivoin, että pääsisin käyttämään kivääriä.
Iltapäivä oli jo pitkällä, kun minua onnisti. Näin valkoisen läikän noin kuudenkymmenen metrin päässä. Katselin sitä vähän aikaa liikkumatta. En ollut varma, oliko se jänis vai pelkkä lumipaakku. Katsoin kiikareilla, jänis se oli. Vähään aikaan en uskaltanut liikkua. Sitten kyykistyin hitaasti ja laskin haulikon mättäälle. Otin kiväärin selästäni koko ajan jänistä tarkkaillen.
Olin erittäin jännittynyt. Hyvä että uskalsin hengittää. Poistin linssisuojuksen ja aloin makuulta etsiä ampuma-asentoa. Viimein löysin hyvän asennon ja aloin tähdätä. En saanut tähtäimiä millään asettumaan. Aloin hakea puuta, jota vasten voisin tukea aseen. Noin kymmenen metrin päässä oli sopiva mänty.
Nousin varovasti ja pidin katseeni tiukasti jäniksessä. Hiivin puolikyyryssä kohti puuta. Sen luona asetuin taas makuulle. Nyt niin, että sain tuettua kiväärin tukin puun kylkeä vasten. Odotin jonkin aikaa ja aloin taas tähdätä. Poistin varmistimen. Puhalsin ilmat keuhkoista ja sain tähtäimen vakaaksi keskelle jänistä. Puristin liipaisimen hitaasti laukaisukynnykselle. Tiesin, että jos painaisin vielä vähänkin, ase laukeaisi. Jänistin. Otin sormen pois liipaisimelta.
Minulta kesti hetken koota itseni ennen kuin olin taas valmis yrittämään. Jänis oli edelleen paikallaan. Toistin saman prosessin. Tyhjensin keuhkoni ja sain tähtäimen kohdistettua jänikseen. Puristin liipaisimesta ja tällä kertaa rohkeus riitti. Laukaisin. Näin, kuinka jänis kävi hetken ilmassa laukauksen voimasta.
Innoissani juoksin jäniksen luo. Osuma oli täydellinen. Luoti oli mennyt suoraan kyljestä läpi. Jänis oli kuollut heti. Minun teki mieli huutaa onnesta.
Tunnustelin jänistä. Sen turkki oli vielä lämmin. Nostin jäniksen takajaloista ja aloin tehdä lähtöä muutaman sadan metrin päässä olevalle mökille. Katsoin takasin suuntaan, josta olin ampunut. Lähdin kävelemään takaisinpäin jänistä kantaen ja kivääri selässä. Ei mitään. Vähän aikaa pyörin ympyrää etsien paikkaa, jossa olin ollut kun huomasin jäniksen. Alkoi tulla pimeä. Kaivoin kännykän taskustani ja soitin isälleni.
”No hei”, isäni sanoi. ”Mikä siellä on tilanne?”
”Hei. Kuule, voisitko tulla tänne kaveriksi? Minä olen tässä ihan lähellä”, sanoin.
”Mikä nyt on? Saitko saalista”, hän kysyi.
”Sain”, vastasin.
”Hieno homma! Pitääkö minun tulla näyttämään, miten suolistus tapahtuu?”
”Ei. Nyt ei ole kyse siitä.”
”Mistä sitten? Mikä hätänä?”
”Minä hukkasin haulikon.”
Jaakko Salmela
Rovaniemi
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
