Soitinrakentaja paimenten jalanjäljillä
Keskiajan törähdyksiä. Minna Hokka puhaltaa trumpettisoittimiin kuuluvaa luikkua, joka oli suosittu etenkin länsisuomalaisten paimenten keskuudessa. Kari Salonen Kuva: Viestilehtien arkistoKOSKI TL (MT)
Paimensoittimet ovat jo painuneet unholaan useimpien ihmisten mielistä. Enää ei ole paimeniakaan, kun laitumet on aidattu.
”Ihmiset eivät ole sitten viulun ja harmonikan tulon arvostaneet näitä soittimia”, varsinaissuomalainen soitinrakentaja Minna Hokka, 36, toteaa.
Maaseudun kasvatti päätyi soitinrakennukseen monen mutkan kautta. Ensi kosketus on jäänyt mieleen lapsuudesta.
”Se oli jo varmasti ennen kouluaikaa, kun isä opetti pajupillin teon tuossa navetan rappusilla.”
Merkittävä kohtaaminen sattui paljon myöhemmin, kun Hokka ohjasi melontaa lasten vesiliikuntaleirillä. Samalla leirillä turkulainen soitinrakentaja Jarkko Aallonloiske opetti lapsille ruoko- ja pajupillin tekoa.
”Vesibussia odotellessa kuuntelin sitä soittoa joka päivä. Opin rakentamaan helpoimmat soittimet, kuten ruokopillin, toropillin ja lävikön.”
Hokka oli opiskellut huonekalusuunnittelijaksi, mutta musiikki ja soittimet vetivät puoleensa. Hän oli jo lapsena soittanut pianoa ja viulua.
Apurahan turvin Hokka ryhtyi määrätietoisesti rakentamaan paimensoittimia viitisen vuotta sitten. Tällä hetkellä kokoelmaan kuuluu 135 soitinta yksinkertaisista pilleistä vaativiin huiluihin.
Hokka sai oppi-isäkseen tutun turkulaisen Aallonloiskeen, joka nuorena miehenä oli asunut maankuulun ”paimenpojan” Teppo Revon alivuokralaisena.
Teppo Repoa on kutsuttu Inkerin laulumaiden viimeiseksi paimenpojaksi, jonka persoona ja soitanta tulivat laajalle yleisölle tutuiksi radionkin välityksellä.
”Inkeriläiset paimensoittimet tulivat minun kokoelmiini Teppo Revon ja Jarkko Aallonloiskeen kisällisuhteen ansiosta.”
Hokasta tuntuu hienolta jatkaa perinnettä yhtenä elävänä lenkkinä sukupolvien ketjussa. ”Eihän näitä taitoja koulussa opeteta.”
Kirjallista materiaaliakin on löytynyt. Tuvan pöydällä on hajalleen selattuna paksu opus nimeltä Suomen ja Karjalan vanhakantaiset torvi- ja pillisoittimet. Se on emeritusprofessori Timo Leisiön väitöskirja, josta soitinrakentaja on saanut paljon irti.
Väitöskirjan kannet kulkevat paimensoitinkokoelman mukana näyttelyihin. Kokoelmaa on esitellyt muun muassa maatalousmuseo Sarka Loimaalla.
Torvet ja pillit sopivat muinoin moneen muuhunkin tarkoitukseen kuin karjan paimentamiseen. Arkielämän viestintä pelasi töräytysten ja tuuttausten varassa, kun puhelimia tai tietokoneita ei ollut.
Emäntä kutsui lehmän-sarvella
työ-
väkeä
syömään,
eränkävijä houkutteli pyy-
pillillä saalista ja kalastajat antoivat toisilleen merkkejä sumutorvilla.
”Salomailla puhallettiin aamuin illoin torviin petojen karkottamiseksi. Keskiajalla oli suurpetoja niin paljon, ettei metsään uskallettu mennä ollenkaan ilman torvea.”
Torven törähdykset saattoivat kertoa myös kirkkoveneen tulosta, tervahaudan sytyttämisestä tai apujoukkojen hälyttämisestä tulipalon sammuttamiseen.
Karjalainen paimenhistoria loitsuineen kiehtoo Hokkaa, vaikka hänellä ei karjalaisia juuria olekaan.
”Paimenen loitsutaito oli yhtenä kriteerinä päästä töihin. Lehmiä ulos laskettaessa paimen luki loitsun ja sen perusteella teki metsänhaltijan kanssa sopimuksen.”
Loitsuja varjeltiin suurina salaisuuksina eikä kevään ensimmäiseen paimentorveen saanut koskea kukaan.
”Alkuperäinen torvi piilotettiin muurahaispesään tai kaivettiin maan alle. Käyttötorveksi paimen rakensi toisen torven. Ei edes viinan voimalla paimenia saatu alkuperäisiä torvia esittelemään.”
Ammattikunta saattoi olla hyvinkin arvostettu. ”Joillakin seuduilla vain musikaalisilla paimensuvuilla oli lupa kantaa suuria paimentorvia.”
Minna Hokka järjestää tänä vuonna laajan konserttikiertueen Varsinais-Suomessa. Hän konsertoi vanhusten palvelutaloissa paimensoittimilla sekä 5- ja 11-kielisillä kanteleilla.
Taiteilija on saanut kiertuetta varten Suomen kulttuurirahaston ja Varsinais-Suomen taidetoimikunnan apurahan.
Tähänastiset kokemukset ovat rohkaisevia. ”Ilokseni kuulin Jokioisilla mammojen sanovan, että jo vain, kyllä he ovat tuohitorvea kuulleet.”
Paimensoittimien rakentaja on kouluttautunut myös itkuvirsiohjaajaksi.
”Ei itku ole pelkkä heikkouden merkki. Se on vanhojen voimanaisten selviytymiskeino, josta nykynaiset ja ehdottomasti miehetkin voivat saada apua.”
TARJA HALLA
Minna Hokan paimensoitinkurssi lauantaina 26.5. Kukkia soi -tapahtumassa Pälkäneen Luopioisissa. www.mikkolannavetta.fi.
Joillakin seuduilla
vain
musikaalisilla
paimen-
suvuilla
oli lupa kantaa suuria
paimen-
torvia.
On
vaikeaa saada
aikaan
soitin,
jossa
oktaavit täsmäävät ja ääni on tarpeeksi voimakas.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
