HELLAN KULMILTA Paljon pöhinää,vähän kilinää
Lähiruuasta ja luomusta puhutaan nykyisin jatkuvalla syötöllä. Suurimpiin kaupunkeihin on syntynyt useita pieniä ruokakauppoja, jotka ovat erikoistuneet pientuottajien ruokaan.
Aidolle kilpailulle on tilausta. K- ja S-ryhmä nojaavat tarjonnassaan kansainvälisiin massatuotteisiin sekä suurimpien kotimaisten ruokateollisuusyritysten peruseineksiin.
Hevosenlihaan liittyvän hulabaloon jälkimainingeissa kuluttajien halu ostaa ruokaa, jolla on lyhyt toimitusketju, varmasti vain voimistuu.
Totuus on kuitenkin toinen. Kotimaisen luomutuotannon määrä on ennemmin hiipunut kuin lisääntynyt.
Pienimuotoinen ruuan jalostus ja kauppa eivät kiinnosta sijoittajia. Muutama viime vuosina aloittanut kauppias on joutunut laittamaan oven säppiin. Ani harvalle on toistaiseksi löytynyt bisnesenkeli.
Lähiruokakauppiaat harmittelivat alkuvuodesta Helsingin Sanomien uutisessa, että päinvastoin kuin esimerkiksi Ruotsissa suomalaiset sijoittajat näkevät kasvun mahdollisuuksia vain tietoteknologiassa. Peliyhtiöihin uskotaan yhtä vankasti kuin pässi luottaa sarviinsa.
On merkillistä, miksi vain mahdollisuus nopeisiin voittoihin kiinnostaa – ei niinkään se, kuinka varmaa ja pitkäkestoista tuottoa on odotettavissa.
Eikö 1990-luvun kotimaisesta kuplasta ja nykyisen taantuman laukaisseista luottojärjestelyistä ole opittu mitään?
Rahaakin vahvempi totuus on ravinto. Ihminen tarvitsee ruokaa elääkseen mutta pärjää ilman pelejä ja muita sirkushuveja. Siksi ruokaan, jos mihin, luulisi kannattavan investoida.
Niin muuten tapahtuukin. Rahaa virtaa Mosambikin kaltaisiin köyhiin kehitysmaihin. Mutta ne investoinnit eivät tue lähiruuan tuotantoa nälkäisten tarpeisiin vaan sitä, että Kiinan ja muiden kasvavien jättien markkinoille saadaan halpoja bulkkituotteita.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
