Turussa koulutustahevosavusteiseentoimintaan
Turun yliopiston Brahea-keskus järjestää maalis-kesäkuussa koulutuksen hevosavusteisen toiminnan ohjaajille ja siitä kiinnostuneille yrittäjille.
Neljä kahden kurssipäivän jaksoa sisältävä koulutus keskittyy hevosavusteisen toiminnan tuotekehitykseen.
Toinen keskeinen aihe on, kuinka omaa toimintaansa arvioimalla voi jatkuvasti parantaa työn tuloksia niin asiakkaan, ohjaajan itsensä kuin hevosen kannalta.
Kurssilla kehitetään menetelmiä sekä yksilön että ryhmien ohjaamiseen. Kurssilaiset suunnittelevat yhteistyönä esimerkkejä uusista palveluista.
Koulutus järjestetään yhteistyössä turkulaisen Metsäkylän Ratsastuskeskuksen kanssa. Sen yrittäjä Nina Fagerström on yksi sosiaalipedagogisen hevostoiminnan pitkäaikaisista harjoittajista Suomessa. Hänellä on sekä hevosalan että sosiaalityön ammattipätevyydet.
SRL:n hyväksymässä ratsastuskeskuksessa toimii Hevostoiminnalla hyvinvointia ry, joka järjestää tallin hevosilla muun muassa erityislapsille ja -nuorille suunniteltua ohjattua toimintaa pienryhmissä.
Koulutuksen hinta on 1 380 euroa, mikä ei sisällä matka-, majoitus- ja ruokailukuluja.
Ilmoittautumisaika päättyy 6. maaliskuuta.
Lisätietoja voi kysellä Turun yliopiston Brahea-keskuksesta projektipäällikkö Tiina Anttilalta ja Nina Fagerströmiltä Metsäkylän ratsastuskeskuksesta.
KAIJALEENA RUNSTEN
www.hevostoiminta.net -> koulutus
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
