Kaupan liiton uusi ennuste: Työpaikkojen määrä vähenee tuhansilla
Ennusteen mukaan kaupan kasvu alkaa näkyä vasta ensi vuonna.
Ennusteen mukaan kaupan murros, jossa uusia kaupan yrityksiä syntyy aikaisempaa vähemmän, hidastaa alan uudistumista ja vahvistaa työllisyyden laskutrendiä. Kuva: Rami MarjamäkiKaupan liiton tuoreessa ennusteessa odotetaan vähittäiskaupan kokonaismyynnin määrän edelleen kutistuvan tänä vuonna. Vielä alkuvuodesta kaupassa ennakoitiin tälle vuodelle käännettä kasvuun.
Käännettä ei liiton mukaan vielä tule, koska geopoliittiset vaihtelut, kuten tullipolitiikan heilahtelut ja Lähi-idän tilanne sekä heikkenevä työllisyys pitävät kuluttajat ja tukkukaupan asiakasyritykset varovaisina.
Lisäksi liitto ennustaa, että lähes 8 000 työpaikkaa lopetetaan 2024–2026 vuosien aikana erityisesti suorittavan tason tehtävissä ja tukitoiminnoissa. Prosentteina alan työllisyys laskee noin viidellä. Työpaikkojen vähentyminen johtuu datan paremmasta hyödyntämisestä, digitalisaatiosta ja tekoälyn kehittymisestä.
Ensi vuodeksi liitto odottaa vähittäiskaupan myynnin kasvavan noin prosentilla.
”Vaikka vähittäiskaupan käänne viivästyy, sitä ei ole peruttu. Pitkään jatkunut kuluttajien epävarmuus ei hetkessä hälvene, mutta ostovoiman parantuminen alkaa kuitenkin pikkuhiljaa näkyä myös kaupassa”, sanoo Kaupan liiton pääekonomisti Jaana Kurjenoja tiedotteessa.
Jo hetken aikaa alentunut korkotaso mahdollistaa suunniteltujen investointien toteutumista kaupan yrityksissä, mikä lopulta parantaa tuottavuutta ja kilpailukykyä.
Kaupan liitto on kaupan alan etujärjestö. Ala työllistää lähes 280 000 henkilöä ja on yrityssektorin suurin työllistäjä.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat






