Sää ja laatuvaatimukset aiheuttavat ruokahävikkiä maatiloilla
Märkänä syksynä syömäkelpoista ruokaa saattaa jäädä peltoon. MTT:n selvityksessä se on kuitenkin satotappiota eikä ruokahävikkiä. Kimmo Haimi Kuva: Viestilehtien arkistoTAMMELA (MT)
Hävikkiä aiheutuu ruokaketjun alkupäässäkin, mutta maataloudessa kamppaillaan hyvin erilaisten asioiden kanssa kuin esimerkiksi kotitalouksissa, sanoo tutkija Hanna Hartikainen Maa- ja elintarviketalouden tutkimuskeskuksesta (MTT).
Eri tuotteissa on erilaiset syyt hävikkiin. Lihaa päätyy muuksi kuin ruuaksi eläinten sairauksien ja onnettomuuksien vuoksi. Kasvintuotannossa laatuvaatimukset karsivat osan tuotannosta ruokaketjusta. Liian pienet ja suuret sekä epämuodostuneet vihannekset ovat tyypillinen esimerkki. Sääolot vaikuttavat puolestaan voimakkaasti tuotteiden laatuun.
MTT:n Foodspill 2 -hankkeessa selvitettiin seitsemän erilaisen tuotteen hävikkiä alkutuotannossa kyselyiden, tilastojen ja asiantuntija-arvioiden avulla. Mukana olivat jäävuorisalaatti, leipävehnä, naudanliha, sianliha, maito, peruna ja mansikka. Ne edustavat 60 prosenttia suomalaisen ruuan alkutuotannon kokonaisvolyymista.
Hankkeen tuloksia esiteltiin Tammelan Mustialassa viime torstaina.
Tutkimuksessa vertailluista tuotteista perunalle arvioitiin suurin hävikki. Ruuaksi tarkoitetusta perunasta 82 prosenttia pysyy ruokaketjussa alkuvaiheen jälkeen. Loppu on sivuvirtaa, josta osaa voi pitää hävikkinä.
Pienintä hävikki on maidossa, josta vain 0,5 prosenttia hukkaantuu esimerkiksi lääkejäämien vuoksi tai pesuvesien mukana.
Hävikin määritteleminen ruuantuotannossa on vaikeaa. MTT:n tutkimuksesta rajattiin pois esimerkiksi rehukasvien viljely. Maidontuotannossa vasikoille juotettavaa maitoa ei laskettu hävikiksi, eikä vastaavasti siemenperunaa perunantuotannossa.
”Pitää ymmärtää kokonaiskonteksti – oliko tämä tarkoitettu ruuaksi?”
Hävikiksi päätyvästä osastakin voi olla hyötyä. Tavallisempaa onkin puhua sivuvirroista. Usein ne päätyvät peltoon, mutta monia jakeita voisi hyödyntää vaikkapa mädättämällä biokaasuksi.
Säähän viljelijä ei voi vaikuttaa, mutta joissakin tilanteissa alkutuotannon hävikkiin voidaan puuttua.
”On tosi ongelmallista, että salaatti valmistuu pääosin heinäkuussa. Silloin suurin ostajaryhmä eli suurkeittiöt ovat kesälomalla”, tutkija Raija Räikkönen mainitsee.
”Pitäisi miettiä, miten ketju voisi puhaltaa yhteen hiileen. Voisiko markkinaketjua suunnitella yhteistyössä siten, että pääsato saadaan hajotettua käytön mukaiseksi?”
Tuotanto- ja hankintasopimukset voivat myös aiheuttaa joustamattomuutta, joka johtaa hävikkiin. Hyvänä satovuonna voisi olla otollista myydä vaikkapa lähimansikkaa oman kunnan keittiöihin, mutta jos hankintasopimus on tiukka, se ei ole mahdollista.
Porkkananviljelijä Irmeli Vinnikainen kertoi kokemuksistaan Inexin sopimustuotannon äkillisestä loppumisesta.
”Se oli aika sokki. Ala oli vähennettävä puoleen ja mietittävä mitä sitten tehdään. Osoitteetonta porkkanaa tuli paljon markkinoille.”
Liikatarjontatilanteessa sadon korjaamatta jättäminen tai jopa korjatun sadon hävittäminen voivat olla kannattavin vaihtoehto. Tappiolla pakkaamisessa ei ole järkeä.
Julkisen vallan säädökset aiheuttavat myös hävikkiä tai estävät sivuvirtojen hyödyntämistä.
Esimerkiksi eläinraatoja voisi muuttaa biokaasuksi tilalla, mutta käytännössä niiden ainoa sallittu osoite on Honkajoen käsittelylaitos, koska raadot on painesteriloitava.
Ylijäämäruuan lahjoittaminen avustusjärjestöille on tuttua kaupalle. Viljelijöiltä ruokaa ei juuri kysytä, tilaisuuden paneelikeskustelussa todettiin.
”Voisin antaa pieniä eriä hyväntekeväisyyteen, mutta kuluttajaa ei saisi opettaa ilmaiseen ruokaan”, Vinnikainen toteaa.
HENRIK SCHÄFER
Voisin antaa pieniä eriä
hyväntekeväisyyteen, mutta
kuluttajaa ei
saisi opettaa
ilmaiseen
ruokaan.«
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
