KALAJUTTU Mateennahkakengät, osa 2
Pyhäiltana Ukko pyytää perheen iltakahville mökkiinsä. Mikko juoksee edellä, isä ja äiti tulevat käsikkäin. Isä huomaa mökin verannalla mateenpyyntikoukun ja ilahtuu; että tuollaisenkin vielä näkee, ja oikein katajasta!
Hellalla on kahvia pannussa ja ruusukupit pöydässä, ja Mikolle puusta vuoltu mehukuppi. Ukko nostaa pannun kantta, nappaa pihdeillä kalannahan pannusta ja pistää kannen kiinni. Mikon äidin silmät pyöristyvät, ja Mikko kysyy, mikä se on.
Ukko kertoo, että kahvinselvikehän se. Hellan reunalla on kattila ja Mikko kysyy, että onko siellä sitä väkevää keitosta. Ukko hymähtää ja sanoo, että siellähän on jo kolmas keitos.
Aikuiset juttelevat työkiireistä, miten loman jälkeen on palattava työhön, ja Mikonkin mentävä päiväkotiin. Kun vieraat lähtevät, Ukko sekoittelee pajunkuoriliemessä makaavia mateennahkoja hellästi.
”Kalamiehet eivät syö kanaa”, Mikko parahtaa, kun äiti tarjoaa hänelle paistettua kanaa, Mikko ryntää ulos ja juoksee rannalle katsomaan, onko Ukon onki siellä. Poika kurkistaa syvälle ja putoaa veteen.
Mikko yskii muutaman kerran vettä kurkustaan. Ukko kiiruhtaa paikalle kädessään mateennahkakoukku. Ukko taluttaa pojan polkua pitkin mökilleen. Pöydällä on kauniskuvioisia mateennahkoja, kaavoja, naskali ja pienet lestit, veitsiä, mehiläisvahaa ja lankaa.
Elokuun sade vihmoo ikkunaan. Ovi käy hiljaa, Mikon äiti ilmestyy tupaan. Vanhus nousee pöydästä kädellä tukea ottaen ja vetää huomaamatta ompelutarvikkeiden päälle valkean paperin.
Pitkän hiljaisuuden jälkeen Ukko alkaa kertoa, miten hänen ollessaan Mikon ikäinen, molemmat hänen vanhempansa hukkuivat harjusongella Inariin. Vene kaatui myrskyssä, eikä isää ja äitiä löydetty koskaan.
”Kaitsijamiehet kauppasivat minua, kuka halvimmalla ottaa. Huutolaiseksi antaminen oli kielletty, mutta ei se kunnan ihmisiä haitannut”, vanhus kertoo, pyyhkii nenäliinalla silmiään. ”Siitä alkoi vaikea elämä, lohduton, rakkaudeton lapsen elämä.”
Äiti on nostanut kämmenensä Ukon kädelle, hiljaa hän silittää työn kovettamaa, kurttuista kättä. Pitkän tauon jälkeen Ukko sanoo, miten hän tunsi sydämensä liikahtavan, kun kuuli Mihkkun olevan sijoituslapsi.
”Kun näin teidän rakkauden, ja pikku Mihkkun ilon, tuntui kuin kylmänkukka olisi auennut minunkin rintani paljakalla”, Ukko kuiskaa.
On syyskuu, perhe on töissä päivisin ja Mikko päiväkodissa. Ukko astelee hiljalleen rannalla. Hän katsoo Pyhäjärvelle, kuikan siluetti näkyy kaukana. Taivaalla valkoiset pilvet liikkuvat hitaasti, rantakoivusta tipahtaa lehti maahan.
Ukon rinnassa on kuitenkin kevät. Hänen sielunsa kairaan on kasvanut kukkia, jää on sulanut ja kuivalle arolle on syntynyt ilakoiva puro. Ukon elämän merkittävin kalasaalis on toteutunut pikku Mihkkun kautta. Giitu, giitu maa, taivas ja kaikki.
Pihaan ajaa perheen auto. Ukko kääntyy mökkiä kohti. Mikon kimeä lapsenääni kiirii mökille asti, ja Ukko hymyilee onnellisena.
Illalla kun Mikon vanhemmat hiipivät pojan huoneen ovelle nähdäkseen, onko iltasatu tehonnut nukkujaan, on poika syvässä unessa. Peiton alta työntyvissä pikku jaloissa on uskomattoman kauniit mateennahkakengät.
HELMI KOSONEN
Tampere
Hänen
sielunsa
kairaan on kasvanut kukkia, jää on
sulanut ja kuivalle arolle on syntynyt ilakoiva puro.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
