Hollantilainen agronomi nousemassa euroryhmän johtoon
Hollannin tuore valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem valittaneen tänään yksimielisesti euroryhmän puheenjohtajaksi. Ministerikokemusta maatalousekonomiaa opiskelleella Dijsselbloemilla on vasta muutama viikko.BRYSSEL (MT)
Hollannin valtiovarainministeri Jeroen Dijsselbloem noussee tänään euroryhmän johtoon.
”Vaikuttaa todennäköiseltä, että hollantailainen kollegani valitaan”, valtiovarainministeri Jutta Urpilainen (sd.) arvoi ennen illan kokousta.
Viime päivien spekulaatioissa sosiaalidemokraattinen Dijsselbloem on ollut käytännössä ainoa esillä ollut nimi. Hän on ehtinyt toimia valtiovarainministerinä vasta muutaman viikon, mutta kokemattomuutta ei ole pidetty ongelmana.
”Pidän hyvänä, että valitaan tuore ministeri. Dijsselbloem on asiantunteva ja sovittelema ihminen, joka osaa tehdä kompromisseja”, Urpilainen kehuu.
Tärkeänä on myös pidetty sitä, että euromaiden valtiovarainministerikokousten vetäjä tulee niin sanotusta kolmen A:n maasta. Hollanti on ajanut eurokriisissä usein tiukkaa linjaa yhdessä Saksan ja Suomen kanssa.
Koulutukseltaan Dijsselbloem on agronomi. Hän on toiminut muun muassa Hollannin maatalousministeriön virkamiehenä, sekä kansanedustajana vuosina 2000–2012.
Hän seuraa tehtävässä Luxemburgin pääministeri Jean-Claude Junckeria , joka on ollut euroryhmän johdossa vuodesta 2005 lähtien.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
