Nuoret aikuiset hukkaavat eniten syömäkelpoista ruokaa – Hävikkiykkönen on edelleen eräs tuttu juoma
Tottumukset ja rutiinit vaikuttavat hävikkiin, ja vanhemmilta ikäpolvilta ooisi opittavaa.
Suurin osa hävikistä syntyy keitetystä kahvista. Seuraavaksi eniten hävikkiin menee hedelmiä, vihanneksia, juureksia ja leipää. Kuva: LEHTIKUVA / TROND H. TROSDAHLNuoret aikuiset hukkaavat eniten syömäkelpoista ruokaa, ilmenee Kuluttajaliiton kyselytutkimuksesta. 18–30-vuotiaat nuoret aikuiset myös kokevat vähiten onnistumista hävikin hallinnassa verrattuna muihin ikäluokkiin.
Kuluttajaliiton hankekoordinaattori Jenni Vainioranta arvelee tottumusten ja rutiinien vaikuttavan nuorten ruokahävikin määrään.
"Meillä on paljon opittavaa vanhemmilta ikäpolvilta”, Vainioranta sanoo.
Tutkimuksen mukaan kolme neljäsosaa suomalaisista kokee onnistuneensa ruokahävikin vähentämisessä. Suurin osa suomalaisista myös aikoo pitää ruokahävikin minimissä. Vähiten kiinnostusta ruokahävikin vähentämiseen on Etelä-Pohjanmaalla, Pohjanmaalla, Pohjois-Pohjanmaalla sekä Etelä-Karjalassa.
Vastaajista 77 prosenttia kokee, että ruokavalion ympäristökuorman vähentäminen on tärkeää. Keinoja tähän ovat esimerkiksi kotimaisen järvikalan suosiminen, ruokavalion kasvispainotteisuus ja satokauden kasvisten suosiminen.
Suurin osa hävikistä syntyy keitetystä kahvista. Seuraavaksi eniten hävikkiin menee hedelmiä, vihanneksia, juureksia ja leipää.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat



