Mielenilmaus uhkaa ylioppilaskirjoituksiin osallistumista
Suomen lukiolaisten liitto etsii kirjoituksiin osallistuville kyytejä Facebook-kampanjalla.Perjantaina 18.9. järjestettävä mielenilmaus ja siitä aiheutuvat joukkoliikenteen seisaukset uhkaavat estää tuhansien lukiolaisten osallistumisen ylioppilaskirjoituksiin, varoittaa Suomen lukiolaisten liitto.
Perjantaina lukioissa järjestetään toisen kotimaisen kielen ylioppilaskirjoitukset, joihin on ilmoittautunut noin 7500 kirjoittajaa. Useimmat lukiolaiset kulkevat kouluun julkisilla kulkuvälineillä.
Ylioppilaskirjoitukset ovat lukiolaisille valtavan iso juttu, ja niihin valmistaudutaan perusteellisesti ja pitkäjänteisesti. Osallistumismahdollisuuden menettämisellä on erittäin suuret ja pitkäkestoiset haittavaikutukset, Suomen Lukiolaisten Liiton puheenjohtaja Tatu Koivisto sanoo.
Kirjoitusten jääminen väliin tarkoittaa pahimmassa tapauksessa lukionjälkeisten jatko-opintojen vaarantumista.
Jollei opiskelija pääse nyt osallistumaan ylioppilaskirjoituksiin, seuraava mahdollisuus on vasta ensi keväänä. Monen opiskelijan suunnitelmiin se tarkoittaa isoja muutoksia, mahdollisesti jopa valmistumisen viivästymistä, Koivisto kertoo.
Lukiolaisten Liitto tahtoo kiittää opettajia ja opettajien ammattijärjestö OAJ:ta, jotka ovat sitoutuneet siihen, että kouluissa ylioppilaskirjoitukset järjestetään normaalisti mielenilmauksesta huolimatta.
Varmistaakseen kaikille lukiolaisille mahdollisuuden osallistua kirjoituksiin joukkoliikenteen seisauksista huolimatta Lukiolaisten Liitto on perustanut Facebook-tapahtuman, jossa voi tarjota lukiolaiselle kyydin ylioppilaskirjoituksiin perjantaina.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
