Järviruoko on tulevaisuuden kasvi
Yrittäjä Petri Papunen niitti viime kesänä noin sata hehtaaria järviruokoa Liperin Pyhäselällä rannoilta, jonne on vuosien saatossa päätynyt paljon muun muassa Joensuun kaupungin ja teollisuuden päästöjä. Kelluvan niittokoneen Petri Papunen on rakentanut itse yhdessä isänsä Jorma Papusen kanssa. Ilona Joensuu Kuva: Viestilehtien arkistoJOENSUU (MT)
Liperissä Tutjun-Roukalahden kalaveden osuuskunnassa niitettiin viime kesänä sata hehtaaria ruovikkoa.
Budjetissa oli rahaa 14 000 euroa, kun liperiläinen Petri Papunen tarttui urakkatyöhön. Kelluvan niittokoneen hän on rakentanut yhdessä isänsä Jorma Papusen kanssa. Laitteella työ sujui mutkattomasti.
Puolet rahoituksesta tuli kalaveden osakaskunnalta ja Oriveden kalastusalueelta ja toinen puoli saatiin elykeskukselta.
”Yleinen mielipide niittämiselle oli todella myönteinen. Ranta-asukkaat kiittelevät, kun pääsevät eroon ikävän hajuisista luhdista ja vesi alkaa rannoillakin vaihtua paremmin. Samalla kalojen kutupaikat paranevat”, osakaskunnan puheenjohtaja Eero Lappalainen kertoo.
Hän vakuuttaa, että työtä jatketaan. Rahoituskuvioita selvitetään parhaillaan ensi kesää varten.
”Niitettävää alaa meillä on yhteensä 300 hehtaaria, ja työtä pitäisi uusia kolmen vuoden ajan, jotta kasvusto taantuisi. Valitettavasti ruovikon pinta-ala vain uhkaa kasvaa niillä alueilla, missä niittoja ei säännöllisesti tehdä.”
Työllä paikataan tapahtuneita vahinkoja.
”Juuri näille vesille on vuosikymmenten aikana virrannut Joensuun kaupunkialueen ja teollisuuden päästöjä. Jatkossa on pyrittävä saamaan lisää valuma-alueita ja kosteikkoja myös peltoviljelyaloille, joilla estetään ravinteiden pääsyä vesistöön”, Lappalainen huolehtii.
Hänen mukaansa ehdoton etu on se, jos urakoitsija löytyy omalta paikkakunnalta, kuten liperiläinen Papunen löytyi. Hän tuntee mökkiläiset ja rannat.
”Emme me ole menneet kenenkään rantaan lupaa kysymättä, mutta vastaavasti mökkiläiset alkavat helposti spontaanisti kysellä niittäjää. Niittoa taas ei voida tehdä, jollei ilmoitusta Pohjois-Karjalan elykeskukseen ole tehty”, Lappalainen sanoo.
Papusten metallipajassa niittokoneita on vuosien varrella valmistunut neljä. Kaikki on tehty omaan käyttöön, mutta aina niille on lopulta löytynyt myös ostaja.
”Tehdastekoisiin verrattuna teemme järeämmät terät. Meiltä terä ei ole koskaan särkynyt, vaikka on osunut kiveenkin. Niittosyvyys on 1,2 metriä, mikä tuntuu riittävän hyvin. Sade ei niittämistä haittaa, pahin tekijä on voimakas tuuli”, yrittäjä Petri Papunen kuvailee.
Viime kesänä hän niitti liki 200 tuntia ja toivoo urakoita myös ensi kesälle.
”Kyllä niiton jäljen huomaa heti, mutta työtä kannattaa tehdä ainakin kolmen vuoden ajan”, vesillä paljon liikkunut Papunen sanoo.
Lappalainen kannustaa vesiosakaskuntia aktiivisuuteen ja myös kesäasukkaita tekemään ilmoituksia rannoistaan osakaskuntiin. Näin ilmoitukset voidaan hoitaa keskitetysti elykeskukseen.
”Talvi on hyvää aikaa ilmoitusten tekemiseen”, järviruo’on käyttömahdollisuuksia selvittelevän Järeä-hankkeen vetäjä Ilona Joensuu Suomen ympäristökeskuksesta suosittelee.
Tutkimustietoa tarvitaan lisää siitä, miten järviruo’osta saataisiin nykyistä enemmän hyötyä irti. Joensuu kuvaa järviruokoa tulevaisuuden kasviksi, jonka arvoa ei toistaiseksi Suomessa ymmärretä riittävästi.
”Koko Suomessa on arviolta 100 000 hehtaaria järviruovikkoa, Suomenlahden rannikolla meressä alue on noin 30 000 hehtaaria”, Joensuu kuvaa mittasuhteita.
Pohjois-Karjalassa toteutetun nelivuotisen hankkeen aikana selviteltiin, miten niittäminen käytännössä onnistuu, tehtiin kustannuslaskelmia ja kokeiluja järviruo’on hyötykäytöstä. Biomateriaalina massa toimii samantyyppisenä raaka-aineena kuin puubiomassa. Mutta polttamiseen se ei sovellu hyvin, koska tuhkaa kertyy liikaa.
Nykyisiä käyttökohteita ovat kasvualusta viljelmille, huussin ja eläinten kuivike, katemateriaali, paperin raaka-aine. Tulevaisuudessa kenties pyrolyysituotteet sekä muut massasta jalostetut tuotteet, jotka edistävä kiertotaloutta.
Maanviljelijä ja koneyrittäjä Eero Lappalainen sanoo, että heillä valtavia kasoja niittojätettä kertyi moneen paikkaan. Hän aikoo seuraavaksi kokeilla rumpuhakkurilla sadan kuution kasan murskaamista.
”Minua kiinnostaa, minkälaista siitä murskattuna tulee. Kokonaisena ruoko on liian pitkää ja sitkeätä peltoon laitettavaksi. Se tukkii äkeen, mutta silputtuna eloperäisellä aineella olisi käyttöä alueen hiesusavikossa, myös meidän viljapelloillamme.”
Yhtenä vaihtoehtona on väläytelty ruokojen viemistä tuoreille aukkohakkuualueille katteeksi ennen muokkausta, mutta kuljetusmatkat eivät saisi olla pitkiä.
Lappalainen ei itse niitä, mutta on tehnyt rantojen ruoppauksia kaivinkoneella.
”Esimerkiksi yhden metsäojan laskupaikassa raivasimme umpeen kasvaneesta ja maatuneesta rämeiköstä siistin mökkirannan. Korostan, että ihan yksityisille rantojen omistajille on mahdollista tehdä siistimistä, kunhan he hakevat luvan elykeskuksesta ajoissa. Ei rantojen kunnostaminen lopulta kovin kalliiksi tule saatuun hyötyyn nähden”, Lappalainen arvioi.
LIISA YLI-KETOLA
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
