Tiesitkö tämän lukeista? Kaikkiruokaiset hämähäkin sukulaiset eivät kudo seittiä

Rauniolukit ovat sinnittelijöitä, jotka selviävät pitkälle alkutalveen. Talojen seiniltä löytyvät lukit ovat tavallisimmin rauniolukkeja. Kuva: Tuomo Kesäläinen

Lukkeihin voi näihin aikoihin törmätä ulkosaunoissa, piharakennuksissa ja talojen seinustoilla. Vaikka otus aiheuttaa monissa puistatuksia, ovat lukit ihmiselle täysin harmittomia.

Pitkäraajainen rauniolukki harppoo ketterästi ruskan värjäämien lehtien kirjomassa maassa. Uteliaan kuvaajan kontatessa lähemmäs otus alkaa pumpata itseään ylös alas vinhaa vauhtia. Se on lukin tapa puolustautua.

"Pumppaava liike on ominaista rauniolukeille, mutta sen syytä ei varmuudella tiedetä", selventää Suomen ympäristökeskuksen tutkija Annika Uddström.

"Vinhan näköisen huojumisen tavoite on todennäköisesti tehdä lukista saalistajan silmissä vaikeasti havaittavampi ja napattavampi."

Useimmin lukit puolustautuvat kuitenkin maastoutumalla.

Ruskean ja harmaansävyiset lukit sulautuvat uskomattoman hyvin esimerkiksi puidenrungoille ja karikkeeseen, muuttuen lähes huomaamattomiksi.

Useimmilla lukkilajeilla on myös hajurauhaset, joista ne vaaran uhatessa tuottava pahan hajuista eritettä karkottamaan saalistajaa.

"Eritteen määrät ovat niin pieniä, että ihmisen käsitellessä lukkia, ei pahaa hajua huomaa mutta kun lukit ovat pidempään esimerkiksi pienessä näytepurkissa niin purkin avatessa hajun voi tuntea", Uddström kertoo.

Vaaran uhatessa lukki voi myös irrottaa jonkin kahdeksasta jalastaan.

Vaikka lukit kuuluvat hämähäkkieläimiin, hämähäkkejä ne eivät ole. Pitkien ja honteloiden jalkojen lisäksi selkein ero lukkien ja hämähäkkien välillä on lukin pallomainen ja yhtenäisen näköinen ruumis. Lukit eivät myöskään kudo seittiä.

Lukkien lahkoon kuuluu lähes 6 500 lajia. Suomessa näistä on tavattu 17 lajia. Maamme pohjoisimmat lukkihavainnot on tehty Nuorgamissa.

Lukit ovat petoja, jotka saalistavat pehmeäruumiisia selkärangattomia. Ne saattavat myös varastaa ruokaa toisiltaan tai esimerkiksi hämähäkin seitistä. Lukit ovat kuitenkin melko kaikkiruokaisia ja ne syövät myös kasveja ja hedelmiä.

Lukilla on leukaosissaan pienet pihdit, joiden kanssa ne voivat periaatteessa nipistää myös ihmistä.

"Vaikka tämä on äärimmäisen harvinaista, on se mahdollista", Uddström huomauttaa. "Lukin pitäisi tosin tuntea olonsa äärimmäisen uhatuksi, kuten olla kädessä puristuksissa, jotta se edes yrittäisi nipistää ihmistä."

Pihdit ovat mikroskooppisen pienet, eikä niillä normaalisti saa otetta ihosta, vaikka lukki yrittäisikin.

Lukkeja vuosia käsitelleellä Uddströmilla ei ole omakohtaista kokemusta lukin nipistyksestä, vaikka tietää suuren metsälukkiyksilön puristuksiin joutuessaan ihmistä nipistäneen.

Lukeista ei ole ihmiselle missään määrin haittaa, korkeintaan hyötyä.

"Monet lajit ovat petoja ja esimerkiksi kukkaistutuksista ne saalistavat joitain haitallisia lajeja. Lukit itse ovat lintujen ravintoa, jos pitää linnuista niin lukkeja kannattaa suosia", Uddström muistuttaa.

Lukit kuuluvat monien eläinten ruokalistalle. Lintujen lisäksi niitä popsivat niin hämähäkit ja sammakkoeläimet kuin hyönteissyöjänisäkkäätkin.

Syksyn viiletessä ihmisten ja lukkien kohtaamiset lisääntyvät, kun lukit hakeutuvat kylmyyttä karkuun ja päätyvät usein ihmisen elinympäristöön.

"Tässä vaiheessa syksyä monet alkukesästä aikuistuvat lukit kuolevat jo ikänsäkin puolesta", Uddström valaisee. "Sellaisia lajeja, jotka aikuistuvat vasta loppukesästä löytää vielä luonnosta, jossa ne vetäytyvät löytämäänsä suojaan."

Vaikka ensimmäiset yöpakkaset vähentävät yksilöiden määrää merkittävästi, niin lukkeja voi löytyä yllättävän pitkään. Lopullisesti ne kuolevat vasta kunnon pakkasjakson alettua. Siihen asti ne parveilevat esimerkiksi pihasaunojen pesutiloissa.

Suomessa esiintyvistä lajeista rauniolukkiyksilöt saattavat kerääntyä suuremmiksi laumoiksi. Tällöin samassa paikassa voi kohdata kymmeniä lukkeja.

"Laumaksi kerääntymisen syyt ovat hieman hämärän peitossa, mutta olemme arvelleet, että kyseessä olisi jonkinlainen hälytysjärjestelmä", Uddström pohtii.

"Kun jotain reunassa olevaa lukkia häiritään, niin tieto häiriöstä kulkeutuu jalkojen kautta nopeasti koko laumaan ja kaikki osaavat varautua siihen nopeasti."

Tämä on kuitenkin vai teoria, jolle ei ole vielä saatu varmuutta.

"Vaikka lukkien tavat ja toimintamekanismit tunnetaan melko hyvin, on esimerkiksi porukaksi kerääntyminen yksi niistä asioista, jotka aika ajoin herättävät kysymyksiä", Uddström kertoo.

"Varmasti lukkien elämässä olisi vielä paljon muutakin selvitettävää."

Suurin osa lukeista talvehtii munana, jotka kuoriutuvat alkukesästä. Poikkeuksen tähän tekee Suomen lukeista pienen, mustanpuhuva täplälukki, joka talvehtii aikuisena. Laji kaivautuu syvälle karikkeeseen tai sammaleeseen.

Samoja paikkoja suosii myös poikasena talvehtiva luhtalukki.

Uddström julkaisi yhdessä Veikko Rinteen kanssa kattavan ja upeasti kuvitetun teoksen Suomen lukit ja valeskorpionit vuonna 2016.

Kirjan valmistuminen vaati neljän vuoden tutkimustyön, jonka aikana Suomesta löytyi neljä uutta lukkilajia. Uudet löydöt nostivat lajien kokonaismääräksi 16.

Tänä päivänä luku on jo 17, sillä Kotkasta, paikasta, johon tuodaan puutavaraa Venäjältä, löytyi syksyllä 2016 jälleen Suomelle uusi lukkilaji.

Ruotsin puolella esiintyy muutama lukkilaji, joiden löytymistä Suomesta on jo odotettu jonkin aikaa. Hyvin todennäköisenä pidetään, että Suomesta löytyy tulevaisuudessakin uusia lukkilajeja.

"Hyvät mahdollisuudet on, että pääsemme tulevaisuudessakin tekemään jänniä löytöjä", Uddström naurahtaa.

Annika Uddström & Veikko Rinne: Suomen lukit ja valeskorpionit. 224 sivua. Hyönteistarvike Tibiale Oy 2016.