Kuluttajahinnat laskivat hieman syyskuussa – muun muassa vihannekset halpenivat
Kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi eniten matkapuhelinten, bensiinin, urheiluvälineiden ja televisioiden halpeneminen.
Inflaation lasku elokuusta syyskuuhun johtui muun muassa vihannesten hintojen laskusta. LEHTIKUVA / Vesa MoilanenKuluttajahinnat nousivat syyskuussa 0,9 prosenttia vuoden takaisesta, kertoo Tilastokeskus. Hintoja nosti eniten sähkön, savukkeiden, vuokrien ja matkaviestintäpalveluiden kallistuminen.
Kuluttajahintojen nousua vuoden takaisesta hillitsi eniten matkapuhelinten, bensiinin, urheiluvälineiden ja televisioiden halpeneminen.
Elokuussa inflaatio oli 1,1 prosenttia. Inflaation lasku elokuusta syyskuuhun johtui muun muassa vihannesten hintojen laskusta.
Yhdenmukaistetun kuluttajahintaindeksin ennakkotietojen mukaan euroalueen inflaatio oli syyskuussa 0,9 prosenttia. Suomen vastaava inflaatio oli tasan prosentin.
Tilastokeskuksen aamun julkistukset olivat noin tunnin myöhässä verkkosivujen häiriön vuoksi.
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
