Kuluttajat tuottajien tukena
Kiitokset Annika Saarikolle mielipidekirjoituksesta (MT 8.6.12) maatalousyrittäjien jaksamisesta. Aivan oli asiaa ”naulan kantaan”!
Kuluttajien hiljainen enemmistö haluaa kaupassa käydessään ostaa suomalaisia elintarvikkeita ja luottaa niiden laatuun. Tästä tosiasiasta voivat ruuan tuottajat rakentaa vankan tuen omalle työlleen.
Ajatelkaapa mielessänne tilannetta, että yhtenä päivänä maitohyllyt olisivat kaupassa tyhjiä: siitähän syntyisi aivan maan suru. Suomalaisten maitotuotteiden laatua ja tuotekehittelyä ei ole ollenkaan yksinkertaista ostaa maailmanmarkkinoilta. Voipi jäädä luu vetävän käteen.
Ihminen tarvitsee leipää elääkseen, tämä aika tahtoo vaan olla yksinkertaisten tosiasioiden edessä kerrassaan nurinkurinen. Jään odottelemaan aikaa, jolloin kuluttajat ja tuottajat yhdessä miettivät, millaista ja miten ruokaa tuotetaan ja millaista on ihan tavallinen maatilan arki. Yhteisellä ymmärryksellä rakennettaisiin kestävää ruuantuotantoa.
Marja Kallioniemi
Vihti
Artikkelin aiheet- Osaston luetuimmat
